Minä jouduin nukkumaan seinän puolella, jotta mahdolliset seinää pitkin ryömivät ötökät eivät iskisi kiinni vaimoon. Hän oli lukenut opaskirjasta, jonka Pia oli meille ystävällisesti lainannut, että Japanissa hieman kehnommissa hotelleissa voi kulkea jopa kämmenselän kokoisia torakoita. Ne eivät ole vaarallisia, mutta vaimo olisi, jos sellainen hänen niskaansa kutittelisi. Ötököitä ei näkynyt ja heräsin virkeänä aurinkoiseen aamuun. Puoliso kävi tekemässä viereisellä rinteellä intervalliharjoituksia palaten pirteänä takaisin.
Täällä emme ottaneet suhteettoman kallista aamiaista vaan lähdimme sunnuntaiaamuun ilman ruokaa. Yritimme laittaa itsellemme nuudelikupin, mutta vedenkeitin ei toiminut. Aluksi näytti, että japanilaiset olisivat sunnuntain kotonaan, mutta aika pian teille kerääntyi meidän lisäksemme paljon muitakin menijöitä. Löysimme aika pian Lawsonin, mistä kävimme ostamassa kahvia ja teetä, lämpimiä kananuggetteja ja pullan tapaisen. Eivät ne paljon olleet, mutta eteenpäin jälleen. Ajoimme tietä numero kaksi ja tulimme pian Fukuyamaan, missä on 450 000 asukasta. Näytti, että eteneminen olisi jälleen todella hidasta liikennevalojen pysäyttäessä ajon tuon tuostakin. Hitaasti, mutta varmasti pääsimme Fukuyaman ohitse eikä liikenne aivan arkipäivän luokkaa ollutkaan. Uusi kaupunki tuli heti, kun edellinen loppui, mutta nyt tie 2 oli rakennettu kiertämään suurimmat asutuskeskittymät ja eteneminen oli oikein ripeätä, ainakin Japanin olosuhteissa. Mukavaa vauhtia ohitimme myös noin 700 000 asukkaan Okayaman. Täällä vuoria oli vähemmän kuin edellisinä päivinä, mutta emme me tasaisella maalla suinkaan menneet vaan tunneleita oli pitänyt kaivaa tännekin. Pysähdyimme vessatauolle maantien lävähdyspisteelle, jonka sisääntulo oli liikenteellisesti hieman hankalassa paikassa. Eipä hätää, sillä risteyksessä oli kolme liikenteenohjaajaa, jotka näyttivät patukoilla ja pillinvihellyksillä poislähtijälle, milloin oli tie vapaa.
Pian puolen päivän jälkeen tulimme noin 500 000 asukkaan Himejiin. Honshun etelärannikolla asuu valtavasti ihmisiä, mutta vuoristoisessa sisämaassa on sitten hyvin paljon väljempää. Himejissä ajoin keskustaan ja pienen kiemuran jälkeen löysin parkkihallin, minne saimme Nissanimme pysäköityä. Autossa on peruutuskamera, joka on oikein kätevä, mutta täyttä luottamusta minulla siihen ei ole. Taitaa olla kameran vika, että Nissan tahtoo mennä aina vinoon.
Menimme ulos noin 30 asteen helteeseen, joten sää oli eilisestä muuttunut radikaalisti. Kävelimme noin puolen kilometrin matkan Himejin oikein komeaan valkoiseen linnaan. Tämä huomattavasti suurempi ja komeampi linna kuin se minkä Matsumotossa olimme nähneet, kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Kuusikerroksinen linna oli rakennettu yli kymmenen metriä korkealle kivijalustalle. Se on alun perin rakennettu 1500-luvulla, mutta se on palanut sen jälkeen neljä kertaa, mutta aina rakennettu uudestaan samanlaiseksi. Tämä nykyinen versio on valmistunut 1895 eikä toivottavasti enää pala poroksi.
Kiersimme koko linnan nousten aina kuudenteen kerrokseen saakka. Emme olleet kaksistaan vaan jyrkkiä portaita nousi jatkuva jono japanilaisia ja joukossa myös joitain eurooppalaisiakin. Linna on puurunkoinen eivätkä tolpat olleetkaan ihan ohutta närettä. Valtavat pilarit tukivat kussakin kerroksessa mahtavan leveitä lattialankkuja ja muita rakenteita. Nousimme sukkasillaan hyvin jyrkkiä portaita ylös asti ja vajaata tuntia myöhemmin laskeuduimme alas lähtöpaikkaan. Kävelimme laajan ja kuuman pihan poikki aukiolle, jonka alla automme oli. Ostimme mansikkapehmikset, jotka maistuivat hyvin raikkailta helteisessä säässä.
Tämän matkan ajoa oli jäljellä hieman yli sata kilometriä Kiotoon. Tällä välillä on aivan valtavasti asutusta, joten valitsimme maksullisen moottoritien ja pääsimme Kiotoon noin tunnissa. Liikenne oli vilkasta, mutta ei tukkoista. Kioton keskustan tuntumassa tankkasimme auton viimeistä kertaa. Ajoin huoltoaseman pihalle ja nuori mies pyysi minua lähes häveten peruuttamaan yhdelle mittareista, koska kaikki eteenpäin ajettavat paikat olivat varattuja. Minä tein niin ja sain auton tankkausasemiin. Avasin bensatankin luukun ja istuskelin autossa odottamassa tankkaamista. Palvelu täällä oli tavallista hitaampaa, mutta siitä en nostanut meteliä. Meni vielä vähän aikaa eikä tankkaaminen alkanut. Sitten mies tuli varovasti ikkunan eteen ja sanoi self service. Ei auttanut kuin nousta itse autosta. Mihin on tämä maa menossa, kun pitää itse autonsa tankata! Menin ihmettelemään mittarille, joka oli tietenkin kokonaan japaninkielinen. Onneksi sama mies tuli minua neuvomaan, sain maksettua tankkauksen luottokortilla ja laitettua oikean pistoolin bensatankkiin miehen ollessa koko ajan vieressäni. Täällä on kolmea eri polttoainetta ja auton vuokratessani, minulle korostettiin, että tankkaa punaisesta hanasta ja niin olen tankkaajille opastanut.
Ajomatkaa oli jäljellä alle viisi kilometriä ja tyttö kojetaulussa opasti meidät jälleen aivan oikeaan paikkaan. Jouduin tekemään yhden ylimääräisen kierroksen, koska olin väärällä kaistalle autovuokraamon kohdalla. Auton palautus sujui helposti eikä kuhmuja ollut tullut. Kilometrejä tuli 2 200, mikä on melko vähän kahdeksalle päivälle. Ajelu oli ollut oikein mukavaa ja näimme erittäin paljon sellaista, mitä julkisia välineitä käyttäen ei olisi nähnyt. Auto oli ihan hyvä ja ruuhkaisilla teillä automaattivaihteet olivat helpottaneet. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottui nopeasti eikä se tuottanut vaikeuksia. Liikennettä oli paljon, mutta ajotahti oli hyvin verkkaista esimerkiksi Ranskaan tai Italiaan verrattuna Baltian maista puhumattakaan. GPS toimi erittäin hyvin ja ainoat virheet tapahtuivat, kun emme uskoneet tyttöä vaan päättelimme itse oikean suunnan risteyksestä. Kaiken kaikkiaan ajaminen Japanissa oli helppoa eikä edes suurkaupungeissa eteneminen ollut ongelmallista, kunhan vain oli tarkkana ja pysyi kaistallaan. Eteneminen oli välillä piinallisen hidasta, mutta sen hyvä puoli oli, että tuntemattomissa paikoissa oli aikaa sottailla.
Jouduimme kävelemään aivan valtavan Kioton aseman halki päästäksemme toisella puolella olevalle Hotel Hokke Club Kyotolle. Ihmisiä oli aivan valtavasti ja kaikki tulivat meitä vastaan, tai ainakin siltä vaikutti. Meiltä meni varmaan kymmenen minuuttia päästä aseman halki toiselle puolen. Aseman edessä näimme hotellimme toisella puolella suurta katua ja jouduimme kiertämään pitkän matkan päästäksemme turvallisesti perille. Huoneemme on melko pieni, mutta laukut sentään sopii avata. Ikkunasta on näkymä pienelle kujalle, mutta se oli tietoinen valinta, joka säästi huomattavasti huoneen hinnasta.
Saman tien lähdimme Kiotoon, missä alkoi harmiksemme sataa ja sitä jatkui koko illan. Se ei ollut voimakasta, mutta sen verran tippoja tuli, että sateenvarjoa piti käyttää. Kävimme katsomassa kahta hämmästyttävän suurta ja hyvin taidokkaasti tehtyä pyhäkköä, Higashi Honganji ja Nishi Honganji. Ne kuuluvat Kioton pyhäkköjen maailmanperintökohteeseen, joten tänään minulle tuli kaksi Unesco kohdetta. Pyhäkköihin pääsi sisään, mutta jälleen piti kengät ottaa pois ennen puulattioille astumista. Pyhäkköjen rakennukset olivat valtavan suuria ja hyvin taidokkaasti rakennettuja.
Kävelimme itään Kamo-joelle, mutta suunnistimme hieman huonosti emmekä löytäneet oikein mitään katsottavaa emmekä kipeästi tarvitsemaamme ravintolaa. Aika oli jälleen huono ravintoloiden aukiolon suhteen. Kioto on onneksi suuri ja turisteja käy paljon, joten ennen pitkää eteemme tuli ravintola englanninkielisin ruokalistoin. Tarjonta ei ollut parasta mahdollista ja päädyimme molemmat tilaamaan curryn, johon minä sain vielä friteeratun katkaravun. Lisäksi mukaan tuli niin paljon muuta syötävää, että kaikkea emme kovasta nälästä huolimatta jaksaneet syödä. Minä en pystynyt olemaan tilaamatta kolmen saken satsia 800 jenillä, mutta vaimo pystyi vastustamaan kiusausta. Saket eivät olleet Tokion vastaavien tasoisia, mutta kuten japanilainen sananlasku kuuluu, sakea ei jätetä.
Siirryimme hiljalleen aseman seudulle. Menimme suureen tavarataloon ja minua alkoi ahdistaa saman tien. Ihmisiä oli aivan liikaa ja kuulutusten meteli päänsärkyä tuottamaan. Onneksi moinen meno kattoi vain alakerran elektroniikkaosaston. Kävimme monessa kerroksessa etsimässä tuliaisia muun muassa tyttärellemme, mutta tuloksetta. Onneksi tuomisina on ainakin mukavia juttuja. Hiljalleen palasimme hotellille lepäämään huomista varten. Suihkun jälkeen puin yukatan päälle, mutta se oli niin japanilaista kokoa, että se oli pakko vaihtaa omaan yöpukuun. Täällä, kuin lähestulkoon kaikissa hotellihuoneissamme pesuhuone on kuin laivan hyttiin rakennettu muovinen kokonaisuus. Kynnys on joka kerta ollut hämmentävän korkea.