Kuukausi: heinäkuu 2016

Aamu lähti hieman tavallista hitaammin käyntiin, mutta yhdeksältä olimme jo taivaltaneet pitkän matkan. Aamiaiseksi söimme modernissa kahvilassa kuumien juomien kanssa kinkkuviipaleilla täytetyt croissantit. Lampsimme vielä aika hiljaisessa kaupungissa pohjoista kohden ja saavuimme jälleen valtavan leveällä Sejong-daero kadulle. Menimme katsomaan ainoata vielä katsomatta ollutta kuninkaan palatsia, Gyeongbokgungia.

Täällä oli aivan valtavasti väkeä. Aikaisemmissa palatseissa oli ollut mukava kulkea, koska oli ollut väljää, mutta täällä kainalon korkuisia menijöitä kulki molemmilta puolin eteen ja taakse. Myös tämä palatsi oli hyvin koristeellinen, mutta se ei ollut läheskään niin suuri kuin Changdeokgung tai Changgyeonggung. Kiersimme ja katselimme jonkin aikaa, mutta tungos alkoi ahdistaa, joten lähdimme väljemmille seuduille. Äkkiä eteemme tuli joku turisti, joka ei näyttänyt korealaiselta, mutta kuitenkin aasialaiselta. Hän sanoi minulle photo, johon vastasin ok ja valmistauduin ottamaan kuvan hänestä. Mies kuitenkin änkesi puolison ja minun väliin, ja muutaman metrin päässä oleva puoliso otti meistä kolmesta kuvan. Olisi kiva tietää keneksi hän minua luuli, varmaan entiseksi koripallotähdeksi.

Sää oli tänään erinomainen. Lämpöä oli noin 27 astetta, mutta onneksi suurimmaksi osaksi taivas oli pilvessä. Välillä pilviverho oheni, jolloin olo tuntui huomattavasti kuumemmalta. Joka tapauksessa oli oikein mukava sää kävellä. Kiertelimme lähellä olevassa Bukchon Hanok –alueella, missä oli paljon kapeita ja kiemuraisia kujia. Kuljimme ja katselimme paikallista asumista, mutta kovin paljon siellä ei ollut katsomista. Pitkän etsimisen jälkeen löysimme pienen avoinna olevan ravintolan ja pääsimme istahtamaan oluen ja kokiksen ääreen. Suurin osa ravintoloista oli vielä kiinni. Tuntuu, että aina kun olemme liikkeellä, iso osa ravintoloista oli kiinni.

Sitten tapahtui jotain käsittämättömän odottamatonta: matkustimme metrolla kävelyn sijaan! Ajoimme kolmoslinjalla Angukin asemalta Oksun asemalle, missä vaihdoimme Gyeongui-Jungang –linjalle ja matkustimme muutaman asemanvälin Ichon-asemlle. Minä otin kaiken ilon irti päästessäni oikein kahdella eri metrolinjalla ajamaan. Nousimme maanpinnalle lähellä Hangang-jokea, joskin joki oli korkeiden talojen takana. Kartassa oli suuri puisto, jonka laidalla oli Korean kansallismuseo. Päätimme kiertää museon ja oikaista puiston läpi katsomaan Korean sodan muistomerkkiä. Vihreä alue kartassa ei ollutkaan mikään puisto vaan valtava USA:n armeijan tukikohta. Sen läpi ei oikaistukaan, sillä koko alueen kiersi nelimetrinen muuri, jonka päällä oli piikkilankaa. Ja tietenkin lähdimme kiertämään sitä väärin päin. Arvioitu noin kilometrin matka kasvoi yli kolmen kilometrin kierrokseksi. Katsottavaakin oli vain puoleksi, koska vasemmalla puolella oli aina tuo harmaa muuri. Oli nälkä ja JANO! Ja hiki! Oikealla puolellakaan ei näkynyt pitkään aikaan mitään ravintolaan viittaavaakaan. Sitten tuli vielä ylämäki ja minulta alkoi loppua usko. Lopulta, kuin keidas erämaassa, näin kadun toisella puolen Bar Bermudan, jonka seinässä luki isoilla kirjaimilla: Coffee, Food, Beer! Välissämme oli kuitenkin kahdeksan ajokaistaa, joilla autot kulkivat raivokasta vauhtia molempiin suuntiin. Ei voinut muuta kuin nousta mäen päälle ja ylittää tie suojatietä pitkin.

Bar Bermudaan emme ikinä päässeet, koska ennen sitä oli toinen ravintola. Jouduimme vähän aikaa odottamaan, mutta sitten pääsimme istumaan ikkunapaikoille. Otimme molemmat oikein maistuvat voileivät sekä Perrier-vettä ja Asahi-oluen. Kyllä tuntui ihanalta lepuuttaa jalkoja, syödä maittavaa ruokaa ja nauttia Perrieriä (ja Asahia).

Meillä oli alle kaksi kilometriä Korean sodan muistomerkille. Se oli, kuten sotamuistomerkit tuppaavat olemaan, mahtipontinen ja patrioottinen. Suuren rakennuksen edessä oli kaksi suurta sotilaita esittävää patsaskokoelmaa. Valtavassa rakennuksessa oli melko pieni osuus Korean sodan muistoa. Lisäksi siellä oli sotamuseo sekä taidemuseo. Me kiertelimme vähän aikaa katsellen sodan ja rauhan sanomaa, eksyimme sotamuseoon ja lopulta löysimme tiemme ulos.

Sitten kävelimme, aika tarkkaan metrolinjaa seuraten, ehkä neljän kilometrin matkan hotellille. Alkumatkalla rakennukset olivat tavallisia kerrostaloja. Hiljalleen rakennukset tulivat korkeammiksi ja hienommiksi. Soulissa uudet korkeat rakennukset ovat mukavan erilaisia ja jopa jännittävän näköisiä, joten niitä on oikein mukava katsella. Lopulta olimme hotellillamme, mutta ennen sitä kävimme Seven Eleven –kaupassa, missä olemme vierailleet useamman kerran. Joka kerta kassalla on ollut sama nuori hymyilevä nuori mies. Viimeksi hän kysyi mistä maasta olemme kotoisin. Hän tunnisti meidät jälleen ja nyt hän kysyi missä päin Suomea me asumme.

Nousimme hotellihuoneeseemme ja pidimme sopivan mittaisen päivälepotauon. Kävelyä tuli jälleen reilut 16 kilometriä ja se tuntui jaloissa. Oli nautinto käydä suihkussa ja lepäillä jalat koholla. Tässä hotellissa televisiokanavia on käytössä useampi kymmenen, mutta esimerkiksi eilen emme edes avanneet televisiota. Nyt laitoin laitteen päälle ja katselin baseballia ilman sen suurempaa mielenkiintoa. Kirjoittelin vaimon ottaessa pienet tirsat.

Lähdimme vielä viimeisen kerran Soulin lämpöiseen iltaan. Kauhukseni suuntasimme kohti Shinsegae-tavarataloa. Se on Soulin vanhin tavaratalo ja piti sisällään kaikki kuuluisat merkit, kuten Louis Vuitton ja Prada. Olimme kuulemma menossa ostamaan laukkua. Järkipuhe ei auttanut, vaan määrätietoisin askelin puoliso kulki kohti tavarataloa. Kiersimme tavaratalon kerros kerrokselta rouvan katsellessa ja hypistellessä, ja minun seuratessa hiljaa perässä. Miesten luksus-osaston jätimme suosiolla väliin, mutta laukkuosastolla kierrettiin sitten sitäkin tarkemmin. Minulle kerrottiin, että tähtäimessä oli erään tietyn suunnittelijan kassi, mutta täällä sitä ei ollut. En voi sanoa, että olin pettynyt, mutta kuulemma kyseisiä laukkuja on myös lentokentillä, joten jännitykseni ei ole vielä ohi. Kävimme myös alimmassa kerroksessa, missä oli ruokakauppa. Mikä kiinnitti eniten huomiota, oli henkilökunnan määrä. Esimerkiksi kakku- ja suklaaosaston noin viisi kertaa kymmenen metrin kokoisen neliönmuotoisen tiskin sisällä laskin olevan 12 myyjää.

Siirryimme hotellimme vieressä olevalle hyvin suositulle ostosalueelle, missä on myös runsaasti ravintoloita. Ihmisiä oli valtavasti ja niin oli myös kauppoja ja myyntikärryjä. Lukuisilla siirrettävillä kärryillä oli sun vaikka minkälaista syötävää. Osa ruoista näytti aivan herkullisilta, mutta myös oli tarjolla retkuja, että sellaista nälkää en ole vielä kokenut, että moista suuhuni laittaisim. Me etsimme oikeata ravintolaa ja siihen meni jälleen oma aikansa. Lopulta vain valitsimme ravintolan, jonka ruokalistassa oli sellaisia kuvia, joissa oli meille sopivia ruokia. Sisällä ruokalistassa oli myös englanninkieliset otsikot, joten tämähän oli helppoa. Otimme molemmat kana-ateriat, rouvalle valkosipulikanaa ja minulle friteerattua kanaa. Kummankaan ateria ei noussut matkan parhaimpien aterioiden joukkoon, mutta nälkä taittui huomiseksi asti. Näin matkan lopun kunniaksi tilasin ison tuopin Cass-olutta, joka edelleenkin maistui kuralta.

Nyt alkaa erittäin hieno kolmen viikon matka Kauko-Itään olla lopussa. Minä olisin voinut jatkaa vaikka Pekingiin tutustumaan seuraavaan itämaiseen kulttuuriin, mutta vaimolle matkustamista on jo tarpeeksi ja hänelle ainoa päämäärä on koti-Suomi. Huomenna hyvin aikaisin ajamme metrolla ja junalla Incheonin lentokentälle ja lennämme yhdeksässä tunnissa Suomen helteeseen. Kauko-Itä vaikenee!

Kohta kahdeksan jälkeen olimme naapurirakennuksessa aamiaisella ja edelleen aamiaiset sujuvat oikein hyvin. Juustokinkkuvoileivät maistuivat oikein hyvin kuumien juomien kanssa. Sitten kävelemään! Suunnan otimme pohjoiseen ja kävelimme vielä varsin hiljaisien katujen varsilla. Vesisade oli loppunut yöllä, mutta taivas oli edelleen raskaiden pilvien peittämänä, mutta tippoja ei maahan saakka tullut. Parin kilometrin reippaan kävelyn jälkeen saavuimme valtaisalla puistoalueella sijaitsevaan Jongmyon pyhäkköön.

Pyhäkkö kuuluu maailmanperintölistalle. Suureen pyhäkköön kuului monia rakennuksia, joista kaksi olivat keskeistä. Näissä vajaat sata metriä leveissä matalissa rakennuksissa säilytetään useamman kymmenen entisen kuninkaan ja kuningattaren hengellisiä tauluja. Emme tiedä mitä nuo taulut ovat, mutta edelleenkin joka vuosi pidetään mittavat rituaalit, joissa noita tauluja kunnioitetaan. Vastaavaa rituaalia ei ole missään muualla maailmassa. Melko maltillisten rakennusten edustalla oli suuri aukio, joiden kivilaatoilla rituaaleihin osallistuvat kokoontuvat värikkäissä asuissaan joka toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina. Lauantai on ainoa päivä, jolloin paikkaan saa tutustua omatoimisesti ja se sopi meille mainiosti.

Sopivan kierroksen jälkeen jatkoimme hieman pohjoisemmaksi, missä oli Changdeokgungin palatsi. Sitä ei pidä sekoittaa Changgyeonggungin palatsiin, joka on hieman kauempana. Tämä Changdeokgungin palatsi on rakennettu 1400-luvun alussa. Se tuhottiin japanilaisten valloittajien toimesta 1500-luvun lopussa, mutta uusi ehompi versio valmistui 1610 ja siitä lähtien se oli Korean kuninkaan tärkein palatsi. Palatsi ja siihen liittyvät muut rakennukset ovat oma Unesco-kohde Soulissa, joten tähän päivään tuli kaksi Unesco-bongausta.

Euroopan palatseihin verrattuna tämäkin oli hyvin erilainen, mutta omalla tavallaan erittäin hieno. Hyvin värikkäästi maalatut lukuisat puiset rakennukset noudattivat täkäläistä arkkitehtuuria. Rakennukset olivat vain yksikerroksisia ja sisältä ne olivat perin askeettisia, paitsi ne rakennukset, joissa kuningas otti vastaan alamaisia. Siellä seinät ja katot olivat hyvin koristeellisia, mutta esimerkiksi valtaistuin näytti enemmän telttajakkaralta kuin kuninkaan istuimelta. Täkäläiset kuninkaat ovat asuneet paljon vaatimattomammin kuin kollegansa Euroopassa. Rakennuksia alueella oli paljon eikä kaikkia ollut edes rakennettu uudestaan, kun ne olivat joskus palaneet. Meillä oli ohjattu kiertokävely palatsin puistossa, mutta sitä ennen kävimme katsomassa Changgyeonggungin palatsia. Siellä majailivat lähinnä leskikuningattaret. Se olikin huomattavasti pienempi, mutta ei missään nimessä pieni palatsi.

Puoli kaksitoista alkoi kiertokävely suuressa puutarhassa. Oppaamme oli pieni keski-ikäinen korealainen, joka puhui oikein hyvää englantia. Kiertokävely oli melko pitkä, mutta nainen käveli rivakasti ja puhui suurin piirtein sopivan määrän. Puutarhassa oli kauniita maisemia, lampia ja rakennuksia, joissa kuninkaalliset olivat nauttineet etuoikeutettua elämäänsä. Puolentoista tunnin kierros ei tuntunut liian pitkältä kiitos ripeän etenemisen ja sopivan mittaisten jutteluiden.

Hiljalleen pilvet olivat ohentuneet, mutta vaikka ne eivät kokonaan kadonneet, lämpötila kohosi mukavasti lähemmäs 30 astetta. Nyt oli tarve saada syötävää ja juotavaa. Tulimme alueelle, missä oli melko vähän ravintoloita. Niinpä menimme ensimmäiseen mahdolliseen, joka oli hiljainen kahvila, missä joimme sitruunajuomat ja söimme juustokinkkuvoileivät, kun muita vaihtoehtoja ei ollut. No leivät olivat ihan hyviä ja pääsimme jatkamaan matkaa kylläisinä.

Etenimme Gwanghwamun-alueelle, missä oli valtavasti suuria rakennuksia. Siellä oli todellista suurkaupungin tuntua. Meluisaa liikennettä riitti, ihmisiä kulki jalkakäytävät täynnä ja suuret monikymmenkerroksiset rakennukset täyttivät näkökentän. Tällaista suurkaupungin tunnelmaa ei Tokiossa ollut, sillä siellä liikenne oli selvästi vähäisempää, ihmisiä ei kulkenut kaduilla näin paljon eivätkä suuret rakennukset olleet näin lähekkäin. Mukaan sopi mainiosti kaksi suomalaista turistia, jotka kulkivat suurta maailmaa ihmetellen. Gwanghwamun-aukiolla huomasimme Suomen suurlähetystön, mutta ainakaan vielä meillä ei ole sinne mitään asiaa. Pitkulaisella Gwanghwamun-aukiolla on kaksi valtaisaa patsasta, joiden välissä oli kaiken maailman markkinamenoa. Esiintymislavalla soitti kovalla rytkeellä kolmen hengen tyttöbändi, jonka jäsenistä kukaan ei ollut alle 50-vuoden. Yleisöä oli kovin niukasti ja mekin jatkoimme reippaasti eteenpäin. Katu oli valtaisan leveä ja menijöitä riitti joka suuntaan. Kävimme vielä vilkaisemassa Doeksugong-palatsia, joka oli kuin aikaisemmat, mutta pienemmässä muodossa.

Takana oli 15 kilometriä kävelyä kuumassa ja kosteassa, joten kohtuuden nimissä pyysin päästä nauttimaan päivän ensimmäisen oluen. Pyyntööni suhtauduttiin positiivisesti, mutta jälleen tuli eteen juomisen löytäminen. Kauppoja oli valtavasti eikä kahviloistakaan puutetta ollut. Paikat, joissa saattoi olla olutta tarjolla, olivat järjestään kiinni. Lopulta löysimme avonaisen kalaravintolan, jossa meille suostuttiin myymään olut ja virvoitusjuoma. Eteeni tuotiin paikallinen OB-olut, jonka maun kova jano kultasi. Vieressämme oli pieni akvaario, jossa uiskenteli toistakymmentä mustekalaa odottaen päästä lautaselleni, mutta pystyin vastustamaan kiusauksen. Jopa maratoonaripuolisoni osoitti hivenen havaittavaa väsymyksen oiretta, joten kävelimme viimeisen kilometrin suoraan hotellille lepäämään.

Kävin suihkussa ja heittäydyin lepäämään tietokoneen ääreen kirjoittelemaan. Sopivan ajan jälkeen lähdimme jälleen katselemaan Soulia, koska se oli aivan vieressä emmekä ihan heti takaisin tule. Päätimme nousta läheiselle kukkulalle katselemaan kaupunkia korkeammalta. Kuljimme noin kilometrin päässä olevalle köysiradalle ja ostimme menopaluun ylös huipulle. Menijöitä oli aivan liikaa ja jouduimme odottamaan nousua yli 40 minuuttia. Siinä ajassa olisimme helposti nousseet kävellen ylös ja ehtineet katsella miten köysiradan vaunu tuli ylös. Onneksi minä tykkään ajaa köysiradoilla ja funiculareilla, joten odottaminen ei harmittanut. Ylhäältä olivat erinomaiset näkymät ympäröivään kaupunkiin, joka jatkui joka puolella horisonttiin saakka. Kaupunki on todella valtava! Kukkulan keskellä olisi ollut näköalatorni, mutta sen päätimme jättää väliin.

Suunnitelmanamme oli syödä jossain kukkulan ravintoloista, mutta vaihtoehdot osoittautuivat yllättävän heppoisiski. Nälkä oli kuitenkin sellainen, että sillä ei enää kestänyt laskeutua alas köysiradalla. Menimme hampurilaispaikkaan ja saimme tavalliset ruoat, jotka poistivat nälän. Katselimme pimentynyttä kaupunkia eripuolille ja jokaisessa suunnassa riitti isoja ja pieniä rakennuksia. Aivan uskomattoman suuri kaupunki! Hiljalleen siirryimme takaisin köysiradan paluupisteeseen. Olimme ostaneet menopaluulipun eikä alas tarvinnut jonottaa edes kymmentä minuuttia.

Kiertelimme Myeongdongin alueella katsellen hyvin vilkasta menoa. Ihmisiä oli liikkeellä ainakin yhtä paljon kuin päivällä. En tiedä onko sunnuntai täällä vapaapäivä, mutta ainakin vapaaillan viettäjiä oli valtavasti. Kadut olivat edelleen aivan täynnä autoja. Täällä näyttää siltä, että auto on kuningas eikä suojatietkään suojaa jalankulkijoita kuten pitäisi. Autokanta on täällä huomattavasti lähempänä Eurooppaa kuin Japania. Pikkuisia kotteroita ei näy ollenkaan vaan suuret autot autoittavat kadut. Kaduilla mennään minä itse -tyylillä eikä toiselle anneta tilaa, jolloin eteneminen hidastuu väkisin, torvet soivat ja jännitys tiivistyy. Teimme ison kierroksen ympäri lähiseudun, mutta vieläkään yhtään tuttua ei tullut vastaan. Ostimme läheisestä supermarketista, joka oli huomattavasti Siwaa pienempi, tarpeita huomiseksi. Löysin myös paikallisten eniten ostamaa alkoholia, jonka nimi on soju. Ostin sitä vain pienen pullon. Toinen paikallinen suosittu alkoholi on Makgeolli. Näin sitä mustekalabaarissa ja yritin tilata itselleni näkäräiset, mutta sitä myytiin vain litran pulloissa. Puoliso ei suostunut laittamaan pulloa puoliksi, joten taas jäi yksi kokemus koettelematta, kiitos nirson puolison.

Tänäänkin näimme aivan valtavasti kaikkea uutta ja hienoa, joten päivä oli oikein onnistunut. Sää oli aivan mahtava vajaan 30 asteen lämpöineen ja pilvisine taivaineen. Päivä oli siis pulkassa, joten oli vielä aika napsauttaa soju-pullo auki ja ottaa maistiaiset Korean suosituimmasta alkoholihuomasta. Sitä varmaan parhaiten kuvaa puolison arvio: ”ei tämä ihan kamalaa ole”.

Heräsin ensimmäisen kerran viiden jälkeen ja vilkaisin satamanäkymäämme. Aamu oli jo vähän kirkastunut, mutta sillan komeat valot loistivat kirkkaana. Seitsemän jälkeen koko silta oli hävinnyt sumun peittoon. Juoksut on tältä matkalta juostu, joten aamun toimet olivat hyvin verkkaiset. Lähdimme ennen puolta yhdeksää kävellen Busain asemalle, minne oli matkaa kilometrin verran. Taivaalta tuli tihkua hiljalleen. Söimme asemalla aamiaiseksi kuumat juomat ja ihan hyvät voileivät. Aamiainen tuntuu olevan ainoa ruokailu, jossa onnistumme. Sitten vain odottelimme kymmeneltä lähtevää juna.

KTX-luotijunaan pääsimme varttia vaille ennen lähtöaikaa. Matkustajia tuli melko vähän, mutta heitä tuli lisää matkan varrella. Millään junamatkalla meiltä ei ole kyselty lippuja. Japanissa asia hoitui porteilla, joihin tökättiin lippu tullessa ja mennessä. Kukaan ei kuitenkaan tarkistanut minne meidän tiketti oikeutti matkustaa. Etelä-Koreassa ei ollut edes portteja vaan kuljimme omia aikojamme junaan ja omille paikoillemme. Tarkastus toimi niin, että henkilökunnan edustaja kulki jokaisen aseman, joita oli vain viisi, jälkeen vaunujen läpi ja tarkasti, että lipun ostaneiden paikat olivat täynnä, mutta muut eivät. Näin ainakin asian tulkitsin.

Luotijuna ajoi noin 350 kilometrin matkan Busanista Souliin reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa. Parhaimmillaan kuljettiin 270 kilometrin tuntivauhtia, mutta hieman vähemmän tunneleissa kuin Japanin luotijuna. Etelä-Korea oli luonnoltaan aikalailla Japanin näköistä, mutta ehkä hieman tasaisempaa. Metsiä oli täälläkin runsaasti, mutta riisipeltoja sekä muitakin peltoja enemmän. Kaupungit ovat sitten kovin erilaisia. Japanissa oli hyvin paljon pieniä omakotitaloja rakennettuna vieri viereen. Etelä-Koreassa kaupunkien laitamilla oli valtavien kerrostalojen ryhmittymiä, joissa oli viidestä kymmeneen yli kaksikymmentäkerroksista rakennusta. Kukin oli numeroitu yleensä alkaen 101:stä. Varmaan, että lapset tunnistavat kotitalonsa palatessaan koulusta kotiin. Ajoimme halki Daegun, missä pidettiin joku vuosi sitten yleisurheilun MM-kisat. Sekin on valtaisa kaupunki ja näitä kerrostaloryhmittymiä oli lukuisia. Perille saavuttiin aikataulun mukaan, joten Etelä-Korean rautateillä oli parempi päivä kuin japanilaisilla eilen.

Soul on sitten aivan omassa kastissaan tässä maassa. Itse kaupungissa on 10 miljoonaa asukasta, mutta metropolialueella 25 miljoonaa. Suurin osa kaupunkiin lähestymisestä tapahtui maan alla, mutta ehdimme nähdä myös paljon suuria ja korkeita rakennuksia. Asemalla jättäydyimme sovinnolla viimeiseksi isojen laukkujemme kanssa. Nousimme rullaportaat ylös ja lähdimme etsimään metrolinjan 4 pysäkkiä. Jouduimme kävelemään valtavalla asemalla lähes yhden metroaseman pysäkinvälin ennen kuin monen koukeron ja portaiden jälkeen tulimme paikkaan, mistä piti ostaa liput metroon. Täällä lippu tallennetaan muoviselle kortille, josta pitää maksaa 500 wonin (40 senttiä) pantti, jonka saa takaisin palautettuaan kortin automaattiin. Osasimme maksaa matkan ja pääsimme portistakin läpi, joten olimme metromatkaa vaille perillä. Meidän piti mennä linjalla 4 Danggogaen suuntaan ja nousta Myeongdongin asemalla pois. Nimet ovat todella hankalia, mutta onneksi asemien nimet on kirjoitettu meidän kirjaimilla, sillä muuten oikeaan paikkaan sattuminen olisi aivan sattumanvaraista. Löysimme oikean pysäkin ja menimme töröttämään isojen laukkujemme kanssa kohtaan, mihin metro pysähtyisi. Vaunu ei onneksi ollut aivan täynnä vaan mekin sovimme mukaan. Ajoimme vain kaksi asemanväliä ja ihmiset antoivat mukavasti tilaa meidän poistua aika täydestä vaunusta. Tämä metroreissu meni ilman vaikeuksia, melkein. Minä pääsin poistumisportista hienosti suuresta laukusta huolimatta. Rouva ei ollutkaan yhtä menestyksekäs. Hän kosketti kortilla oikeaa kohtaa, mutta portti napasahti kiinni juuri ennen kuin hän pääsi pois. Hän peruutti ja teki kaiken uudestaan, mutta vaimoani ei päästetty lähtemään. Läheisestä kopista säntäsi nuori mies auttamaan naista pulassa, mutta ennen sitä turisti jumittui porttiin jo kolmannen kerran. Ärsyyntymisen merkkejä oli jo ilmassa, mutta mies opasti rauhallisesti ja hitaasti: ensin kosketetaan kortilla porttia ja vasta sitten työnnetään laukku portin eteen. Nyt, neljännellä yrittämällä, jonon taaksensa kerännyt puoliso pääsi pois kurimuksesta.

Lotte L7 hotelli löytyi heti noustuamme maan pinnalle. Respassa kerrottiin että, huoneemme ei ollut vielä valmis, mutta saimme jätettyä laukkumme säilytykseen. Päätimme kokeilla jotain uutta ja mennä syömään lounasta. Myeongdong on suuri ostosalue, missä on myös paljon ravintoloita. Unohdimme sateenvarjot laukkuun ja ulkona satoi voimakkaasti, joten päätimme etsiä jotain ruokapaikkaa aivan hotellin läheltä. Homma meni arpomiseksi ja jouduimme vain valitsemaan yhden paikan, jossa oli seinällä ruoan kuvia. Nousimme kolmannessa kerroksessa olevaan ravintolaan, jossa meidät ystävällisesti ohjattiin pöytään. Saimme eteen samat kuvat kuin alakerrassakin. Pyysimme englannin kielisen ruokalistan ja sehän löytyi. Nuori mies osoitti ensimmäistä kuvaa ja sanoi pork. Sitten hän osoitti toista kuvaa ja sanoi pork spicy. Kolmas pork spicy. Neljännestä emme saaneet mitään selvää ja viidennen kuva oli jo sellainen, ettei se tullut kysymykseen. Päätimme ottaa ensimmäisen ja katsoa mitä tuli. Aika pian eteemme tuotiin tarjotin, jossa oli galbia eli ribsejä eli porsaan kylkeä. Siinä mielessä ne olivat outoja ribsejä, että niissä ei ollut ollenkaan luita. Ne maistuivat kuitenkin ihan hyviltä, vaikka valkosipuli niitä pääsi vähän pilaamaan. Tarjottimella oli puolenkymmentä pientä kuppia, joissa oli perin kummallisia ruokia. Osa oli niin etikkaista, etten pystynyt niitä syömään. Jotkut taas vain maistuivat ei-hyville, mutta osa oli syötäviä, ja riisiä oli tietenkin mukana. Vatsa tuli täydeksi pitkästä aikaan näin päiväsaikaan. Pysähdyimme vielä oluelle (minulle) ja kahville odottaessamme huoneen valmistuvan. Kerroin eilen, että siemailin etelä-korealaista olutta katsellessani hienoa näkymää ikkunasta. En halunnut pilata tunnelmaa, joten en kertonut, että etelä-korealainen olut on surkeata. Varmistin vielä, ettei eilinen ollut erehdys, ja tilasin Cass-olutta. Se oli kamalaa kuraa.

Palasimme hotellille ja saimme avaimen 16-kerroksessa sijainneeseen huoneeseemme. Sieltä oli oikein hieno näkymä ympärillä olevaan korkeiden rakennusten alueeseen. Tänään näkymä oli kuitenkin perin epäselvä, koska koko loppupäivä satoi. Loikoilimme huoneessamme jonkin aikaan, mutta menimme sitten kiertelemään ympärillämme olevalla suurella ostosalueella. Kauppoja oli aivan valtavasti laidasta laitaan, mutta meille ei ollut juurikaan ostamista eikä ainakaan minulle. Kiertelimme katsellen ja kulkien, mutta sade jatkui voimakkaana eikä kävely ollut mukavaa. Piipahdimme pubiin, missä oli runsaasti erilaisia oluita. Yleensä juon paikallista olutta, mutta täällä piti tehdä poikkeus. Listasta ponnahti esiin Tennent’s enkä voinut vastustaa kiusausta vaan aloin viritellä tunnelmaa seuraavaa Skotlannin matkaa varten. Kävimme katselemassa myös mahdollisia lenkkeilypaikkoja, mutta olimme niin keskellä kaupunkia, ettei täällä ole mitään mahdollisuutta juosta. Sade jatkui voimakkaana, joten päätimme palata hotellille viettämään aikaa.

Korealaiset ovat ihan ystävällisiä, mutta ero japanilaisiin on suuri. Esimerkiksi hotellin respassa ollaan kohteliaita, kuten pitääkin, mutta sellaista ylenpalttista asiakkaan huomioimista ei ole kuin Japanissa. Ylenpalttinen ei kuvaa japanilaista kohteliaisuutta oikein hyvin, koska he osaavat tehdä sen luontevasti saaden kohteen tuntemaan olonsa aidosta huomioon otetuksi. Toki täälläkin asiakas toivotetaan tervetulleeksi ja kiitetään tämän lähtiessä pois, mutta sellainen toiminta kuuluu kaupankäyntiin.

Pimeän laskeuduttua nousimme rakennuksen 21. kerroksessa olevaan baariin. Hotellin esitteessä sitä kehuttiin viihtyisäksi baariksi, missä soi hienostunut musiikki miellyttävässä ilmapiirissä. Kylläpä jouduttiin mainonnan uhreiksi. Musiikki oli kamalaa ja vielä hirmu kovalla. Sateen vuoksi ulos ei näkynyt lainkaan ja paikassa oli järkyttävän kylmä. Ja tietenkin hinnat olivat tolkuttomat. Matkan kalleimpien juomien jälkeen palasimme takaisin huoneeseemme. Kävin ostamassa itselleni vähän iltapalaa ja tällä kertaa nuudelit olivat kelvollisia. Tämä ilta meni vähän harakoille tai joillekin täkäläisille linnuille, mutta ennustuksen mukaan huomenna pitäisi olla vain sadekuuroja, joten Souliin tutustuminen pääsee paremmin vauhtiin.