Soul

Heräsin ensimmäisen kerran viiden jälkeen ja vilkaisin satamanäkymäämme. Aamu oli jo vähän kirkastunut, mutta sillan komeat valot loistivat kirkkaana. Seitsemän jälkeen koko silta oli hävinnyt sumun peittoon. Juoksut on tältä matkalta juostu, joten aamun toimet olivat hyvin verkkaiset. Lähdimme ennen puolta yhdeksää kävellen Busain asemalle, minne oli matkaa kilometrin verran. Taivaalta tuli tihkua hiljalleen. Söimme asemalla aamiaiseksi kuumat juomat ja ihan hyvät voileivät. Aamiainen tuntuu olevan ainoa ruokailu, jossa onnistumme. Sitten vain odottelimme kymmeneltä lähtevää juna.

KTX-luotijunaan pääsimme varttia vaille ennen lähtöaikaa. Matkustajia tuli melko vähän, mutta heitä tuli lisää matkan varrella. Millään junamatkalla meiltä ei ole kyselty lippuja. Japanissa asia hoitui porteilla, joihin tökättiin lippu tullessa ja mennessä. Kukaan ei kuitenkaan tarkistanut minne meidän tiketti oikeutti matkustaa. Etelä-Koreassa ei ollut edes portteja vaan kuljimme omia aikojamme junaan ja omille paikoillemme. Tarkastus toimi niin, että henkilökunnan edustaja kulki jokaisen aseman, joita oli vain viisi, jälkeen vaunujen läpi ja tarkasti, että lipun ostaneiden paikat olivat täynnä, mutta muut eivät. Näin ainakin asian tulkitsin.

Luotijuna ajoi noin 350 kilometrin matkan Busanista Souliin reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa. Parhaimmillaan kuljettiin 270 kilometrin tuntivauhtia, mutta hieman vähemmän tunneleissa kuin Japanin luotijuna. Etelä-Korea oli luonnoltaan aikalailla Japanin näköistä, mutta ehkä hieman tasaisempaa. Metsiä oli täälläkin runsaasti, mutta riisipeltoja sekä muitakin peltoja enemmän. Kaupungit ovat sitten kovin erilaisia. Japanissa oli hyvin paljon pieniä omakotitaloja rakennettuna vieri viereen. Etelä-Koreassa kaupunkien laitamilla oli valtavien kerrostalojen ryhmittymiä, joissa oli viidestä kymmeneen yli kaksikymmentäkerroksista rakennusta. Kukin oli numeroitu yleensä alkaen 101:stä. Varmaan, että lapset tunnistavat kotitalonsa palatessaan koulusta kotiin. Ajoimme halki Daegun, missä pidettiin joku vuosi sitten yleisurheilun MM-kisat. Sekin on valtaisa kaupunki ja näitä kerrostaloryhmittymiä oli lukuisia. Perille saavuttiin aikataulun mukaan, joten Etelä-Korean rautateillä oli parempi päivä kuin japanilaisilla eilen.

Soul on sitten aivan omassa kastissaan tässä maassa. Itse kaupungissa on 10 miljoonaa asukasta, mutta metropolialueella 25 miljoonaa. Suurin osa kaupunkiin lähestymisestä tapahtui maan alla, mutta ehdimme nähdä myös paljon suuria ja korkeita rakennuksia. Asemalla jättäydyimme sovinnolla viimeiseksi isojen laukkujemme kanssa. Nousimme rullaportaat ylös ja lähdimme etsimään metrolinjan 4 pysäkkiä. Jouduimme kävelemään valtavalla asemalla lähes yhden metroaseman pysäkinvälin ennen kuin monen koukeron ja portaiden jälkeen tulimme paikkaan, mistä piti ostaa liput metroon. Täällä lippu tallennetaan muoviselle kortille, josta pitää maksaa 500 wonin (40 senttiä) pantti, jonka saa takaisin palautettuaan kortin automaattiin. Osasimme maksaa matkan ja pääsimme portistakin läpi, joten olimme metromatkaa vaille perillä. Meidän piti mennä linjalla 4 Danggogaen suuntaan ja nousta Myeongdongin asemalla pois. Nimet ovat todella hankalia, mutta onneksi asemien nimet on kirjoitettu meidän kirjaimilla, sillä muuten oikeaan paikkaan sattuminen olisi aivan sattumanvaraista. Löysimme oikean pysäkin ja menimme töröttämään isojen laukkujemme kanssa kohtaan, mihin metro pysähtyisi. Vaunu ei onneksi ollut aivan täynnä vaan mekin sovimme mukaan. Ajoimme vain kaksi asemanväliä ja ihmiset antoivat mukavasti tilaa meidän poistua aika täydestä vaunusta. Tämä metroreissu meni ilman vaikeuksia, melkein. Minä pääsin poistumisportista hienosti suuresta laukusta huolimatta. Rouva ei ollutkaan yhtä menestyksekäs. Hän kosketti kortilla oikeaa kohtaa, mutta portti napasahti kiinni juuri ennen kuin hän pääsi pois. Hän peruutti ja teki kaiken uudestaan, mutta vaimoani ei päästetty lähtemään. Läheisestä kopista säntäsi nuori mies auttamaan naista pulassa, mutta ennen sitä turisti jumittui porttiin jo kolmannen kerran. Ärsyyntymisen merkkejä oli jo ilmassa, mutta mies opasti rauhallisesti ja hitaasti: ensin kosketetaan kortilla porttia ja vasta sitten työnnetään laukku portin eteen. Nyt, neljännellä yrittämällä, jonon taaksensa kerännyt puoliso pääsi pois kurimuksesta.

Lotte L7 hotelli löytyi heti noustuamme maan pinnalle. Respassa kerrottiin että, huoneemme ei ollut vielä valmis, mutta saimme jätettyä laukkumme säilytykseen. Päätimme kokeilla jotain uutta ja mennä syömään lounasta. Myeongdong on suuri ostosalue, missä on myös paljon ravintoloita. Unohdimme sateenvarjot laukkuun ja ulkona satoi voimakkaasti, joten päätimme etsiä jotain ruokapaikkaa aivan hotellin läheltä. Homma meni arpomiseksi ja jouduimme vain valitsemaan yhden paikan, jossa oli seinällä ruoan kuvia. Nousimme kolmannessa kerroksessa olevaan ravintolaan, jossa meidät ystävällisesti ohjattiin pöytään. Saimme eteen samat kuvat kuin alakerrassakin. Pyysimme englannin kielisen ruokalistan ja sehän löytyi. Nuori mies osoitti ensimmäistä kuvaa ja sanoi pork. Sitten hän osoitti toista kuvaa ja sanoi pork spicy. Kolmas pork spicy. Neljännestä emme saaneet mitään selvää ja viidennen kuva oli jo sellainen, ettei se tullut kysymykseen. Päätimme ottaa ensimmäisen ja katsoa mitä tuli. Aika pian eteemme tuotiin tarjotin, jossa oli galbia eli ribsejä eli porsaan kylkeä. Siinä mielessä ne olivat outoja ribsejä, että niissä ei ollut ollenkaan luita. Ne maistuivat kuitenkin ihan hyviltä, vaikka valkosipuli niitä pääsi vähän pilaamaan. Tarjottimella oli puolenkymmentä pientä kuppia, joissa oli perin kummallisia ruokia. Osa oli niin etikkaista, etten pystynyt niitä syömään. Jotkut taas vain maistuivat ei-hyville, mutta osa oli syötäviä, ja riisiä oli tietenkin mukana. Vatsa tuli täydeksi pitkästä aikaan näin päiväsaikaan. Pysähdyimme vielä oluelle (minulle) ja kahville odottaessamme huoneen valmistuvan. Kerroin eilen, että siemailin etelä-korealaista olutta katsellessani hienoa näkymää ikkunasta. En halunnut pilata tunnelmaa, joten en kertonut, että etelä-korealainen olut on surkeata. Varmistin vielä, ettei eilinen ollut erehdys, ja tilasin Cass-olutta. Se oli kamalaa kuraa.

Palasimme hotellille ja saimme avaimen 16-kerroksessa sijainneeseen huoneeseemme. Sieltä oli oikein hieno näkymä ympärillä olevaan korkeiden rakennusten alueeseen. Tänään näkymä oli kuitenkin perin epäselvä, koska koko loppupäivä satoi. Loikoilimme huoneessamme jonkin aikaan, mutta menimme sitten kiertelemään ympärillämme olevalla suurella ostosalueella. Kauppoja oli aivan valtavasti laidasta laitaan, mutta meille ei ollut juurikaan ostamista eikä ainakaan minulle. Kiertelimme katsellen ja kulkien, mutta sade jatkui voimakkaana eikä kävely ollut mukavaa. Piipahdimme pubiin, missä oli runsaasti erilaisia oluita. Yleensä juon paikallista olutta, mutta täällä piti tehdä poikkeus. Listasta ponnahti esiin Tennent’s enkä voinut vastustaa kiusausta vaan aloin viritellä tunnelmaa seuraavaa Skotlannin matkaa varten. Kävimme katselemassa myös mahdollisia lenkkeilypaikkoja, mutta olimme niin keskellä kaupunkia, ettei täällä ole mitään mahdollisuutta juosta. Sade jatkui voimakkaana, joten päätimme palata hotellille viettämään aikaa.

Korealaiset ovat ihan ystävällisiä, mutta ero japanilaisiin on suuri. Esimerkiksi hotellin respassa ollaan kohteliaita, kuten pitääkin, mutta sellaista ylenpalttista asiakkaan huomioimista ei ole kuin Japanissa. Ylenpalttinen ei kuvaa japanilaista kohteliaisuutta oikein hyvin, koska he osaavat tehdä sen luontevasti saaden kohteen tuntemaan olonsa aidosta huomioon otetuksi. Toki täälläkin asiakas toivotetaan tervetulleeksi ja kiitetään tämän lähtiessä pois, mutta sellainen toiminta kuuluu kaupankäyntiin.

Pimeän laskeuduttua nousimme rakennuksen 21. kerroksessa olevaan baariin. Hotellin esitteessä sitä kehuttiin viihtyisäksi baariksi, missä soi hienostunut musiikki miellyttävässä ilmapiirissä. Kylläpä jouduttiin mainonnan uhreiksi. Musiikki oli kamalaa ja vielä hirmu kovalla. Sateen vuoksi ulos ei näkynyt lainkaan ja paikassa oli järkyttävän kylmä. Ja tietenkin hinnat olivat tolkuttomat. Matkan kalleimpien juomien jälkeen palasimme takaisin huoneeseemme. Kävin ostamassa itselleni vähän iltapalaa ja tällä kertaa nuudelit olivat kelvollisia. Tämä ilta meni vähän harakoille tai joillekin täkäläisille linnuille, mutta ennustuksen mukaan huomenna pitäisi olla vain sadekuuroja, joten Souliin tutustuminen pääsee paremmin vauhtiin.