Tänään oli matkapäivä. Meillä ei ollut aamulla kiirettä, mutta melko aikaisin silti nousimme. Lenkki jäi tänään väliin. Kävimme syömässä aamiaista tänäkin aamuna samassa aamiaispaikassa. Sitten hortoilimme jälleen valtaisan aseman läpi eikä eksyminen ollut kaukana tälläkään kertaa. Osasimme mennä Shinkansenien eli luotijunien lähtöpaikalle. Löysimme etevästi myös oikean laiturin sekä kohdan, mihin vaunumme numero 13 pysähtyisi. Olimme tarkoituksella tulleet riittävän aikaisin, ettemme vahingossakaan myöhästyisi.
Pitkä valkoinen juna tuli täsmälleen aikataulun mukaan ja me osasimme mennä oikeille paikoille, joten matka Fukuokaan saattoi alkaa. Olimme Osakassa 12 minuutissa, kun paikallisjunalla aikaa oli mennyt tunti ja kymmenen minuuttia. Samaa haipakkaa juna kuljetti meidät Kobeen ja eteenpäin. Sitten luotijunamme ruuti kostui pahemman kerran. Vähän ennen Okayamaa junan vauhti hiljeni ja lopulta pysähdyimme radan varteen. Kuulutuksia oli runsaasti japaniksi, joten me istuimme ihmetellen paikoillamme, kun paikallisetkaan eivät kuulutuksiin reagoineet. Juna oli paikoillaan yli puoli tuntia ja sitten nilkutti hyvin hiljaa asemalle. Japaninkielisen kuulutuksen jälkeen kaikki paikalliset ottivat kimpsunsa ja lähtivät junasta. Minä katselin epätietoisena ympärilleni, jolloin eräs japanilainen kertoi, että junasta oli loppunut virta ja kaikkien oli poistuttava junasta.
Sitten seisoimme laiturilla ihmetellen mitä tehdä. Ilmoitustaululla luki paljon japania, mutta onneksi myös välillä meidän kirjaimia. Sama Nozoki-juna Hatakaan eli Fukuokaan lähti viereiseltä laiturilta vähän ajan päästä. Puoliso varmisti uniformupukuiselta mieheltä lippuja näyttäen, että saammeko mennä siihen junaan. Mies nyökkäsi, mutta tyhmä turisti meni vielä kysymään millä paikoilla saamme istua. Heppu pyysi anteeksi ja juoksi ilmeisesti asiaa selvittämään. Hetken päästä mies tuli takaisin ja alkoi hurjasti naputtelemaan puhelimeensa. Juna saapui asemalle ja mies vain naputteli. Shinkansen ei ole kuin hetken asemalla ja jatkaa sitten tehokkaasti eteenpäin. Ovet aukesivat, ihmiset tulivat pois ja sen jälkeen lähtijät kiipesivät sisälle, mutta meidän heppu vain naputti puhelimeensa. Lopulta hän näytti ruutua rouvalle ja siinä luki englanniksi: voitte istua paikoille, jos ne ovat vapaita.
Edellinen juna oli ollut tuskin puolillaan, mutta tähän tunki väkeä hyvin paljon. Me onnistuimme tunkemaan itsemme vapaille paikoille ja olimme onnekkaita, sillä ketään ei tullut ajamaan meitä pois ja saimme istua samoilla paikoilla loppuun saakka. Juna lähti onnellisesti liikkeelle ja etenimme sähäkästi kohti Hiroshimaa. Sitten vauhti hiljentyi jälleen ja pysähdyimme radan varteen. Loppuiko tästäkin junasta vieteri? Vaimon vieressä oleva japanilainen sanoi hyvin huonolla englannilla, että kuulutus oli kertonut edellämme olevan kuusi junaa jonossa odottamassa asemalle pääsyä. Tämä oli tosi huono päivä Japanin rautateille! Meillä kesti varmaan tunnin verran ylimääräistä ennen kuin juna tuli Hiroshimaan. Olimme lähteneet varsin aikaisella junalla, jotta meillä ei olisi mitään kiirettä siirtyä Fukuokassa rautatieasemalta satamaan. Varoaikaa oli yli kaksi tuntia, mikä alkoi olla käytetty. Hiroshimasta juna lähti sähäkästi ja kulki varmaan maksiminopeuttaan eli noin 300 km/h, mikä on kaikista shinkanseneista nopeinta.
Shinkansenissa matkustaminen on hieman tylsää, koska suurimman osan ajasta juna kulki tunneleissa eikä katsottavaa paljon ollut. Välillä pääsi kuitenkin näkemään kaupunkeja, metsiä ja riisipeltoja. Nyt virta junassa riitti ja pääsimme Fukuokaan noin pari tuntia myöhässä. Lauttamme Busaniin lähti satamasta 15:45, mutta lipussa luki, että viimeinen check-in aika on tunti aikaisemmin. Tosin kerran minulle kerrottiin, että laivojen check-in ajat ovat ohjeellisia eikä ollut syytä kiirehtiä ja silloin laiva jätti meidät Tallinnaan vieden matkatavarat mennessään. Kello oli vartin yli kaksi, joten ehtisimme mainiosti satamaan. Fukuokankin asema oli suuri eikä ollut ihan yksinkertaista löytää sieltä pois. Seuraavana löytyi taksijono, joka oli tietenkin pitkä. Jono eteni hitaasti, tietenkin. Näytti jälleen huonolta ehtimisen kannalta. Jos emme ehdi lauttaan, meidän pitäisi varmaan mennä jollain yölautalla tai ehkä vasta huomenna, jolloin joutuisimme hankkimaan hotellihuoneen, mutta silti maksamaan varatun Busanin hotellin. Yhtäkkiä yksi taksi pysäytti eri paikkaan, kuski nousi autostaan ja pyysi meitä tulemaan kyytiin. Kävi ilmi, että tässä taksissa oli tavallista suurempi peräkontti ja kuski valitsi meidät suurten laukkujemme vuoksi. Onnistuimme kertomaan minne olemme menossa näyttämällä paperista laivayhtiömme nimen. Ilman sitä mies olisi kuskannut meidät lentokentälle kuultuaan vaimon sanovan port. Mies vielä varmisti, että ”no airport”, mihin vakuuttelimme kovasti, että no airport. Taksin kello näytti 14.22, joten ehtisimme muutaman kilometrin päässä olevaan satamaan. Jo asemalta poistumiseen meni monta minuuttia ja ensimmäinen katu oli aivan tukossa. Kuski oli ripeä liikkeissään, mutta jouduimme pysähtymään jokaisessa liikennevalossa ja punaiset paistoivat pitkään. Eteneminen oli hidasta ja kello kävi huolestuttavan nopeasti. 14.30 meni emmekä olleet nähneet vielä edes vettä. Edessä oli suuria rekkoja, jouduimme tekemään hyvin hitaita käännöksiä oikealle ja tietenkin oli jälleen punainen valo edessä. 14:40 tuli ja viimein taksi pääsi avoimelle kadulle. Muutaman risteyksen jälkeen mies pysäytti sataman eteen ja kello naksahti 14:42. 2 000 jeniä kuskille, kiitokset ja laukut perässä lentäen lähdimme etsimään Beetle-yhtiön tiskiä. Sellainen löytyi onneksi helposti tyhjästä rakennuksesta. Ehdimme! Näytti kuitenkin siltä, että tunnin rajapyykki oli ohjeellinen ja olisimme päässeet kyytiin, vaikka olisimme siitä vähän myöhästyneetkin.
Laivamme oli kantosiipialus, joka kulki kolmessa tunnissa Etelä-Koreaan. Matkavauhti on 60 km/h, mikä on vedessä aika haipakkaa. Pelkäsin kovinkin railakasta menoa eikä epäilyjä helpottanut kyltti, joka käski pitää turvavyö kiinni koko matkan ajan. Huolet olivat kuitenkin turhia, sillä meno oli hämmästyttävän tasaista. Minulla oli ikkunapaikka ja katselin koko matkan merta koettaen bongata valaan. Niitä täällä uiskenteli ja tämä laiva oli joku vuosi sitten törmännyt yhteen. Monta lupaavan näköistä ryhävalaan selkämystä näin, mutta eivät ne sittenkään tainneet olla valaita.
Vaille seitsemän saavuimme Busaniin, missä asuu noin 3,6 miljoonaa asukasta. Komeat korkeat rakennukset näkyivät kauaksi merelle. Alitimme valtaisan sillan ennen kuin laiva pääsi satamaan. Tulimme uuteen maahan, joten meille oli tietenkin tarkastukset. Passien tarkastuksen yhteydessä otettiin sormenjäljet ja valokuva. Siitä huolimatta pääsimme sujuvasti Etelä-Koreaan. Kävimme infopisteestä hakemassa kaupungin kartan. Se oli hyödyllinen käynti, sillä meille kerrottiin sinisen bussin kulkevan hotellimme ohitse eikä matka maksanut kuin alle euron. Varsin pian olimme komean Crown Harbor Hotel Busanin edessä. Hinnat sen kuin vain kasvavat. Kun edellisessä maassa hotellin sai noin 10 000 rahalla, niin täällä piti maksaa yli 100 000 wonia. Huoneemme oli 20. kerroksessa ja sieltä avautui mahtava näköala satamaan. Muutaman kilometrin päässä näkyi alittamamme valtava silta, joka pimeän tullen valaistiin kirkkain vaihtuvin värein. Lahden molemmin puolin oli suuri määrä asutusta, mikä oli illalla kirkkaasti valaistu.
Lähdimme kävelemään Busaniin. Aurinko oli laskenut, mutta kaupunki oli hyvin valaistu. Totesimme heti muutokset Japaniin verrattuna. Kaduilla oli roskia ja liikenne oli selvästi aggressiivisempaa ja myös äänekkäämpää. Kävelimme rautatieasemalle ja ostimme huomiselle junaliput Souliin. En ole ikinä nähnyt yhtä nopeata näppäimistön käyttöä kuin hyvin englantia puhunut nuori nainen teki naputellessaan meidän tiedot koneelleen. Kävimme vielä vakoilemassa mistä huominen junamme lähtisi ennen kuin menimme etsimään ravintolaa, mutta onni ei ollut puolellamme. Seudulla oli vain kahviloita, joista ei saanut ruokaa, tai epämääräisiä kiinalaisia ravintoloita, joihin ei todellakaan kiinnostanut mennä. Päätimme mennä hotellin ravintolaan, mutta sieltä ei saanut ruokaa enää näin myöhään. Jouduimme käymään ruokakaupasta ostamassa molemmille nuudeliannokset ja voileivät. Nuudelit eivät olleet onnistunut valinta, mutta voileivät olivat ihan syötäviä. Aamiaisen jälkeen olimme syöneet kaksi mitätöntä voileipää ja hieman makeata ennen iltaa. Onneksi päivä oli ollut vain istumista, joten kulutuskin oli vähäistä. Onneksi kaupasta löytyi Kloud-merkkistä etelä-korealaista lagerolutta, jota tässä siemailen komeata satamanäkymää silmäillessä.