Bebbu

Rouva ehti käydä juoksemassa joenrantaa vajaat viisi kilometrin poutasäässä, mutta pian hotellille paluun jälkeen alkoi sataa. Pakkasimme tavarat, katselimme viimeiset vilkaisut Hiroshiman suureen kaupunkiin yläilmoista ja laskeuduimme kellarikerrokseen hakemaan autoa. Annoin henkilökunnalle lapun autosta ja mies työnsi sen johonkin laitteeseen. Meille kerrottiin elein, että kestää vähän aikaan ja mehän odottelimme. Automme haettiin jostain kolosta ja reilun minuutin kuluttua se ilmestyi hissillä eteemme. Ajoin sen pois hissistä, nostimme laukut autoon ja poistuimme parkkihallista kiitokset nyökäten.

Ulkona satoi kovasti, kun pysähdyimme laittamaan GPS:ään seuraavan hotellin puhelinnumeron ja tyttö kaiuttimista kertoi meille mihin suuntaan lähdettiin. Hiroshiman keskustassa oli hyvin paljon liikennettä ja vettä alkoi sataa rankasti. GPS neuvoi reitin ja poistuminen kaupungista sujui sujuvasti ja nätisti. Tie numero 2 vei meitä meren rantaa seuraten luoteeseen. Tiiviissä liikenteessä ajoimme muutaman kymmentä kilometriä, kunnes tulimme Miyajimaan ja siellä ohjasin Nissanin rannan tuntumaan pysäköintipaikalle. Vettä satoi aivan kamalasti, joten täälläkin oli juhannusmainen sää, tosin lämmintä oli noin 22 astetta.

Siirryimme sateenvarjojen alla viereiseen rakennukseen ja ostimme edestakaiset lauttaliput Itsukushiman saarelle. Siellä sijaitsee kuuluisa shintolainen pyhättö, joka kuuluu Unescon maailman perintölistalle (203). Pienehkö autolautta vei meidät saarelle reilussa kymmenessä minuutissa. Pahin sade meni ohi, mutta saarella olon aikana välillä satoi ja välillä oli poutaa. Kiersimme saarella vajaat kaksi tuntia katsellen pyhättöä ja siihen kuuluvia muita rakennuksia. Pyhättö on suuri meren rannalle rakennettu puinen kokonaisuus, jonka lukuisat puupilarit on maalattu kirkkaan oranssiksi. Meren lahdella on suuri oranssin värinen torii, eli portti, jollainen on aina shintolaispyhäkön edessä. Läheisyydessä on myös korkea pagodi ja muita pyhiä rakennuksia. Paikka oli oikein hieno ja mielenkiintoinen, mutta tutustumista haittasi harmittavasti toistuvat sadekuurot. Näimme monia kauriita, jotka ovat periaatteessa villejä, mutta eivät kaikonneet edes lähelle tulevia ihmisiä. Meillä ei ollut hotellilla aamiaista, mutta söimme sellaisen saarella.

Tänään oli vähän liiankin pitkä ajomatkan Kyushun saarelle Bebbun kaupunkiin. Osan matkaa ajoimme ripeästi kallista moottoritietä pitkin, mutta enimmäkseen köryyttelimme tavallisen kansan joukossa hitailla maanteillä. Näillä teillä ajaminen oli hidasta runsaan liikenteen, mutta erityisesti lukuisten liikennevalojen johdosta. Ne katkaisivat etenemisen usein ja täkäläisten lähtö liikennevaloista on tuskastuttavan rauhallista. Välillä samaan suuntaan menee kaksi kaistaa, mutta se ei nopeuta etenemistä oikeastaan ollenkaan. Euroopassa vasemmalla kaistalla ajavat raskas liikenne ja muuten vain hitaat. Täällä molempia kaistoja tasapuolisesti käyttävät niin rekat, hieman malttamattomat turistit kuin käsittämättömän pienillä kotteroilla ajavat paikalliset; ja vauhti on sitä tappavan tasaista 55 km/h. Ei siis ihme, että tämä päivä meni enimmäkseen autossa matkustaen. Minä tykkäsin edelleen ajaa ja katsella kaikkea, mutta vieressä alkoi jo näkyä automatkailun veroa.

Suuren sillan kautta saavuimme Kyushun saarelle iltapäivällä ja meillä oli edelleen matkaa Bebbun kaupunkiin. Sinne saavuttiin vähän ennen kuutta ja löysimme helposti Nishitetsu Resort Inn -hotellin. Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa ja ikkunasta näkyi vastakkaisen rakennuksen takapiha. Hieman oli takapakkia edellisen illan näkymille. Ulkona oli noin 30 astetta lämmintä ja hyvin kosteaa. Lähdimme kiertelemään kaupungissa, mikä osoittautui varsin tylsäksi ja rapistuneeksi. Kiersimme hiljaisia kujia ja etsimme ravintolaa. Ruokailut olivat jääneet jälleen aika vähäisiksi, vaikka olimmekin moottoritiellä pientä purtavaa nauttineetkin. Ravintolan löytäminen sen kuin vain mutkistuu näillä länsimaisten turistien hylkäämillä seuduilla. Ainoastaan intialaisen ravintolan ulkopuolella oli englanninkielinen ruokalista, mutta sen me jätimme viimeiseksi vaihtoehdoksi. Kaikkien muiden ravintoloiden edessä oli vain japaninkielisiä listoja, joten ei voinut edes tietää oliko kyseessä ravintola, kylpylä vai jotain muita palveluja tuottava laitos.

Oli kuuma ja jano suunnaton. Päätimme mennä pieneen ravintolaan, jonka ulkona olevalla taululla oli huurteisen oluen kuva; juuri se, mitä toivoinkin pitkän ajopäivän jälkeen. Meidät ohjattiin tiskin ääressä oleville paikoille, mutta saman tien tarjoilija hävisi. Pian taaksemme tuli nuori viehättävä nainen, joka puhui oikein hyvin englantia. Tilasimme kaksi olutta. Olimme kalaravintolassa ja näimme tiskin takana melko kummallisia kaloja kylmässä. Oluiden kanssa tarjoilija toi meille molemmille pienet kipot, joissa oli etikassa olevaa kalaa. Se oli pakollinen kaikille asiakkaille ja toimi samalla verona, joka oli noin 300 jeniä. Joimme oluet samalla ympäristöä vilkuillen. Vieressä oleva mies söi paistettua oikein herkullisen näköistä kalaa eikä mennyt kauan, kun tilasimme minulle sellaisen ja tietenkin toisen oluen.  Katselin aikani vastapäätä olevaa keittiön hyllyllä olevia sake-pulloja ja sitten oli pakko tilalta lasillinen sakea. Minä annoin tarjoilijan valita saken ja hän toi takakiya-nimisen saken. Se ei ollut aivan Tokiossa maistamani veroinen, mutta oikein maistuva kuitenkin. Söin kalan ja join saken molemmista kovasti nauttien. Kiitimme monin sanoin tarjoilijaamme, joka osoittautui mongolialaiseksi ja hän kertoi opiskelleensa vain vuoden englantia. Hyvin oli oppi mennyt perille.

Palasimme hotellille päivitellen ulkona olevaa mahtavaa lämpöä. Puoliso kävi onsenissa eli kuumassa kylvyssä, mutta minä kävin vain suihkussa.

Oikein hyvää juhannusta kaikille sinne Suomeen!