Kiotostakin löytyi sopiva juoksupaikka eikä lenkkeily siis jäänyt väliin. Minä vielä ansaitusti loikoilin rouvan palattua reilun viiden kilometrin kierrokselta takaisin. Pukeuduimme molemmat lämmintä päivää varten ja poistuimme hotellista pian kahdeksan jälkeen. Siirryimme Kioton aseman alla olevaan ostoskeskukseen ja menimme syömään aamiaiseksi sämpylät ja kuumat juomat erääseen kahvilaan.
Nousimme varsinaiselle asemalle ja menimme ostamaan lippuja luotijunaan eli shinkanseniin, jolla myöhemmin ajamme. Eilen olimme yrittäneet ostaa tikettejä, mutta jonot olivat olleet tolkuttoman pitkät. Nyt pääsimme suoraan tiskille, missä nuori mies osasi riittävästi englantia, jotta lippujen osto sujui helposti. Lippu Tokaido-Sanyo shinkansen -junaan Kiotosta Fukuokaan maksoi noin 120 euroa kappale, mutta matkaakin on noin 650 kilometriä eikä siihen mene kuin alle kolme tuntia. Tänään matkustimme vain noin 40 kilometrin päähän Osakaan ja ostimme liput paikallisjunaan noin neljällä eurolla kappale. Lippujen osto sujui samaan tapaan kuin Tokion metrossa, joten ongelmia ei ollut. Oikea junakin löytyi emmekä tällä kertaa päässeet ylimääräiselle kierrokselle lentokentälle.
Junamatka kesti vajaan tunnin. Juna oli metron tapainen, missä oli penkkejä ainoastaan ikkunoiden edessä. Matkustajia ei ollut kovin paljon ja pääsimme melko pian istumaan matkustajien vähetessä asemilla. Muuten matka meni mukavasti, mutta junassa oli kamalan kylmä. Tuuletin puhalsi kylmää ilmaa niin että palelin koko matkan. Matkaa oli noin 40 kilometriä, mutta koko välin juna kulki asutuksen keskellä. Kiotossa on noin puolitoista miljoonaa asukasta ja Osakassa 2,6 miljoonaa, mutta Osakan metropolialueella on peräti yli 19 miljoonaa asukasta.
Shin-Osakan asemalla etsimme metron, mikä löytyi opasteiden avulla varsin helposti. Seinällä olevasta kartasta katsoimme minne olimme menossa, huomioimme lipun hinnan ja ostimme automaatista kaksi pilettiä. Ajoimme ensin Midosuji-linjalla Hommachin asemalle ja sitten Chuo-linjalla Osakakoon. Noustuamme maan pinnalle oli aurinkoista ja noin 30 astetta lämmintä. Meillä oli noin kilometrin matka käveltävänä Osakan akvaarioon.
Akvaario oli mahtavan hieno. Keskellä oli valtavan suuri allas, missä ui muun muassa yli kolmen metrin valashai, suuria rauskuja, valtavia meriahvenia ja vasarahai monien muiden jännittävien kalojen seurassa. En tiedä miksi ne eivät syö toisiaan, mutta aivan sovussa ne akvaariossa uiskentelivat. Kiersimme suuren akvaarion ympäri hitaasti alemmaksi laskeutuen, joten näimme otuksia monesta suunnasta. Käytävän toisella puolella oli toisia akvaarioita, joissa uiskenteli delfiinejä, pingviinejä, hylkeitä ja lukuisa määrä erilaisia toinen toistaan kummallisempia kaloja. Kaikkia niitä oli hienoa katsella ja meitä meni kaksi tuntia kävellä koko laitos läpi. Paikalla oli myös iso joukko leikkikoululaisia, joilla kaikilla oli samanlainen asu ja siniset hatut. Melu oli huikea, kun mukulat huusivat kaikki yhteen ääneen kimittävällä äänellä. Lysti vain parani, kun toinen, vihreälakkisten menninkäisten ryhmä saavutti meidät. Kierroksen lopussa katselimme, kun pingviinejä syötettiin. Ne olivat kovin hanakoita silakoiden perään ja jos joku ei saanut syöttäjän huomioita, se alkoi nokkimaan miehen valkoista saapasta. Aivan viimeisenä oli matala ja leveä allas, missä ui rauskuja ja pieniä haita. Niitä sai koskea, kunhan oli varovainen, koski vain selkään eikä erityisesti saanut koskea hain kuonoa eikä rauskujen häntää. Hain selkä oli kova ja karhea, mutta rauskulla oli pehmeä ja liukas selkä. Vietin altaan ääressä pitkään kaloja taputellen. Pitkän maanittelun jälkeen sain houkuteltua vaimonkin koskemaan rauskua, mutta yksi kosketus rauskuun riitti.
Erittäin mieluisan akvaariokäynnin jälkeen nautimme viereisellä aukiolla kahvin ja oluen. Ettei tule epäselvyyttä, niin puolisoni otti kahvin ja minä oluen. Sitten kuljimme metroasemalle ja ajoimme maanalaisella Morinomiya-asemalle. Nousimme takaisin maan pinnalle, missä aurinko oli mennyt pilveen, mutta lämpöä oli edelleen vajaa 30 astetta. Lampsimme katsomaan Osakan komeata linnaa, mutta sisälle emme menneet. Jatkoimme hiljalleen eteenpäin keskustan katuja kulkien. Kaupunki on selvästi Kiotoa suurempi ja täällä oli hyvin paljon suuria uusia rakennuksia ja uusia rakennettiin koko ajan. Liikenne oli hyvin vilkasta, mutta niin kuin Tokiossakin, melu kaupungeissa on yllättävän vähäistä. Se johtuu autojen huomattavan hiljaisesta vauhdista muihin suurkaupunkeihin verrattuna ja myös autojen selvästi hiljaisemmasta äänestä, mikä johtunee hyvin tarkoista rajoituksista.
Mukavan noin kahdeksan kilometrin kävelyn jälkeen päädyimme Umedan asemalle, joka oli taas aika paljon suurempi kuin kotimaan paikallisasemat. Löysimme JR Railin automaatin ja ostimme liput Kiotoon. Ajoitus oli erinomainen, sillä juna lähti lähes välittömästi astuttuamme sisään. Ihmisiä oli hyvin vähän ja löysimme paikat, mihin ei jäähdytys kohdistunut, joten matkustus oli oikein miellyttävää. Olimme ensimmäisessä vaunussa ja ohjaamon sekä meidän välissä oli vain lasi. Siitä oli hauska katsoa junan etenemistä ja jännittää tulivatko vastaan tulevat juna samaa raidetta vai eivät.
Menimme hotellille vähäksi aikaa lepäilemään. Vajaan kahden tunnin päästä lähdimme kävelemään pohjoiseen katselemaan Gion aluetta. Siellä on hyvin runsaasti ravintoloita, jotka sijoittuvat kivoille pienillä kujilla oleviin vanhoihin taloihin. Pysähdyimme ensin nauttimaan punaviinin ja oluen mukavaa ravintolaan. Jäimme aivan terassin viereen, koska terassilla oli 500 jenin maksu henkeä kohti, eli se oli meille maksanut noin kahdeksan euroa eli melkein saman, mitä juomamme maksoivat. Jälleen kohtasimme uuden palvelumuodon. Rouvan viereen tuotiin pieni kori, johon hän sai asetettua käsilaukkunsa, ettei se vaan koskettanut lattiaan. Ravintolan terassin kaiteella seisoskeli harmaanhaikara. Se antoi ihmisten tulla parin metrin päähän, joten vierailu ei varmaan ensimmäinen ollut. Kovin hygieenistä se ei varmaan ollut, mutta minusta oli mukava lintua katsella.
Ennustettu sade alkoi ja kiihdytimme ravintolan etsimistä. Nuori englantia puhuva mies sattui oikeaan paikkaan ja sai houkuteltua meidät sisälle. Englanninkielisestä listasta, joita näissä suurkaupungin ravintolassa on, rouva päätti valita seitsemän sortin sushin ja minä valitsin pallokalan (blowfish). En tiedä oliko tämä minun kala se myrkyllinen, jos sen valmistaa väärin. Kala oli ihan hyvää, mutta sen syöminen puikoilla oli haastavaa, etenkin kun siinä oli mukana ruotoja. Puoliso söi sushistaan ne häntä miellyttävät osat, kuten tonnikalan ja katkaravut. Minulle jäi lohen mätiä sisältävä annos. Mädissä ei ole mitään vikaa, mutta koetapa syödä puikoilla liukkaita puolen sentin levyisiä pallukoita, jotka putosivat riisin päältä. Pakko oli noukkia mädit sormin aina kun henkilökunta ei nähnyt. Seuraavana söin jonkun kalan, joka oli ihan hyvää. Viimeiseksi jätin todellisen herkkupalan: viiden sentin viipaleen kalmaria. En saanut sitä katkaistua vaan nappasin sen kokonaisena suuhun. Sitten sitä pureskeltiin ja pureskeltiin. Pala muljusi suussa eikä suostunut pienenemään nielemiskokoon millään. Reunoilta se hiljalleen suostui katoamaan, mutta keskellä oli jänne tai mikä lie sitkeä osa, jolle ei pureskeluista huolimatta tapahtunut mitään. Se pyöri, muljusi ja keikkui suussani, kunnes aloin jo olla epätoivoinen. Lopulta pakotin itseni nielaisemaan epämääräisen möykyn ja se myös jäi alas. Sushi ei saanut uutta ystävää. Tilasin jälleen sakea, mutta nyt panostin hieman enemmän hintaan, mikä toi myös laatua. Tämä Marutake-Ebisu sake maksoi saman kuin eiliset kolme yhteensä, mutta se myös oli huomattavasti parempaa kuin nuo eiliset yhteensä.
Kävimme lähellä muutamissa kaupoissa ja löysimme muutaman tuliaisen, mutta emme vieläkään mitään tyttärellemme. Ulkona satoi kovasti, joten lähdimme etenemään kohti hotellia, mihin oli noin kahden kilometrin matka. Yritin kertoa kävelyvimmaiselle puolisolle, että oli keksitty maan alla kulkevia junia, joissa ei kastunut, mutta kävelyvauhti ei hiljentynyt yhtään. Kerroin myös, että on olemassa autoja, jotka vievät meidät haluamaamme kohteeseen kohtuullista korvausta vastaan, mutta kävelyvauhti vain kiihtyi. Onneksi oli edes lämmintä. Perille pääsimme, mutta aikalailla märkinä. Se ei kuulemma haitannut, koska kävelyä tuli tänään reilut 15 kilometriä.
Kirjoitan vielä muutaman kummallisuuden tai erilaisuuden, jonka olemme huomanneet. Täällä on tulossa jotkut vaalit, jotka kuuluvat kaupungilla liikkuvien autojen ämyreistä, joista ehdokkaat kertovat mielipiteitään päivän polttavista aiheita. Vaalimainoksia ei laitetakaan ihan minne vain vaan niitä varten on harvakseltaan kiinnitetty pahvisia levyjä, joihin on piirretty tasasuuruiset noin A4:sen kokoiset neliöt. Ehdokkaat saavat kiinnittää mainoksen, tietenkin vain yhden, neliöön ja mainos on täsmälleen ruudun kokoinen. Aika monella kulkijalla on naamallaan hengityssuoja. Se ei kuitenkaan ole kasvoilla taudin tarttumisen pelosta vaan sitä pidetään, ettei oma tauti tartu muihin. Tänään ravintolaa etsiessämme huomasin koiran pissivän lyhtypylvään juureen. Koiran omistaja otti välittömästi laukustaan vesipullon ja pesi pissin pois. Toimisikohan tämä Suomessakin? Koiria on täällä muuten hämmästyttävän vähän. Ehkä syynä on, että asunnot ovat kovin pieniä eikä silloin ole mahdollista ottaa koiraa? Täällä on jokaisessa hotellihuoneessa taskulamppu. Miksi? Mahdollisten maanjäristysten vuoksi tietenkin.