Tokion Naritan kentälle Finnairin kone laskeutui yhdeksältä aamulla Japanin aikaan, mikä oli kolme yöllä Suomen aikaan. Matka meni ihan mukavasti televisiota katsellen ja muutama tunti nukkuen. Odotimme hirveätä väen paljoutta suurella lentokentällä, mutta vielä mitä. Kulkijoita oli hyvin väljälti eikä jonoja muodostunut mihinkään. Muodollisuudet selvitettiin helposti ja pääsimme maahan kerrottuani tullivirkailijalle matkareitimme , vaikka ei hän siitä oikeasti ollut kiinnostunut, kunhan vain muodon vuoksi kyseli.
Sitten meidän piti päästä noin 50 kilometrin päässä sijaitsevaan Tokioon. Taksi oli liian kallis, bussi hankala, joten juna oli järkevin vaihtoehto. Olin etukäteen katsonut, että JP Sabu linja olisi kätevä ja huokeampi, mutta Narita Expressin tikettitoimisto oli auki, joten ostin meille kaksi lippua Tokyo Stationille. Noin puolen tunnin odotuksen jälkeen nousimme lähes tyhjään junaan, joka vei meitä tunnin ajan kaupungin keskustaan. Narita Express oli ihan hyvä valinta, koska se ei pysähdellyt ja saimme istua rauhassa. Aluksi on vähän aikaa riisipeltoja, mutta pian alkoi kaupunki, joka jatkui yhtäjaksoisena keskustaan saakka. Matkan varrella oli paljon omakotitaloja,sekä kerrostaloja, sitä enemmän, mitä lähemmäksi keskustaa tulimme. Talot oli rakennettu aivan toisiinsa kiinni eikä omakotitalojen välissä ollut juuri metriä enempää tilaa. Eipä tarvitse nurmikkoa leikata ja tutustuu naapuriin lähemmin kuin kotimaassa.
Minä jo luulin, että huhut Japanin ihmismäärät olivat liioittelua, mutta kyllä heitä Tokyo Stationilla oli jo runsaasti. Ei kuitenkaan ollut ruuhka-aika, joten vielä sopi matkalaukkujen kanssa kulkemaan. Asema oli valtava ja meiltä kesti kymmenen minuuttia päästä sieltä pois ulos pilviseen, mutta ihan lämpimään ulkoilmaan. Ginza Grand Hotelille oli matkaan noin kaksi kilometriä, joten otimme aseman edestä taksin. Nuori taksikuski avasi oven sähköisesti ja tuli sitten nostamaan matkalaukkumme takakonttiin. Istuimme pitsikoristellulle takapenkille ja näytin miehellä hotellimme nimen paperilta. Olin tulostanut sen nimen täkäläisillä kirjaimilla ja mies tiesi heti minne ajaa. Noin kymmenen minuuttia meni kun ajoimme isoa tietä korkeiden rakennusten välissä Shimbashin aseman lähellä olevan hotellin eteen. Hyvin kohtelias kuski osoitti meille suunnan, missä hotelli oli ja varmisti, että lähdimme oikeaan suuntaan. Ilmeisesti näytimme sitä, että nämä voisivat lähteä ihan mihin suuntaan tahansa.
Hotelliin pääsi kirjautumaan sisään vasta kolmelta, mutta saimme sentään jätettyä matkalaukut odottamaan. Respassa meiltä otettiin henkilötiedot ja passeista otettiin kopiot etusivusta. Nuori mies toi passit takaisin ja ojensi ne hyvin kohteliaasti kahdella kädellä vaimolleni samalla monta kertaa nyökäten. Samalla tavalla kumartavat tai oikeastaan nyökkäävät kaikki täkälaiset, kun he antavat jotain tai vain kohtaavat oven suussa. Siihen menee helposti itsekin mukaan ja huomaamattaan nyökyttää päätään useaan kertaan kohteliaisuutta toistaen, mitä ei itsekään oikein ymmärrä. Myöhemmin menessämme baariin nauttimaan ansaitut oluet, nosti tarjoilija jo kaukaa kaksi sormea pystyyn hokien jotain japaniksi. Me nyökkäilimme, tietenkin, ja nuori nainen johdatti meidät pöytään. Sitten katselimme yhdessä ruokalistaa, josta osoitimme haluamamme juomat, ja me kaikki nyökkäilimme ja nauroimme. Varsin nopeasti tarjoilija toi oluet ja jälleen nyökkäilimme ja nauroimme. Palvelu on aivan erinomaista ja työntekijöitä on ihan eri tavalla kuin meillä. Habiyan puistossa oli azaleamäen pensaat kukkineet ja nyt pensaita ja niiden ympäristöjä siistittiin. Meillä olisi kaupungin reipas puutarhuri leikellyt pensaita rauhalliseen tahtiin, mutta täällä parinkymmenen puutarhurin iskujoukko heilui leikkureidensa kanssa pensaiden kimpussa niin tehokkaasti, että tunsin sääliä azaleoita kohtaan.
Me jouduimme odottamaan kolme tuntia ennen kuin pääsimme hotellille, joten lähdimme melko uupuneina katselemaan lähiympäristöä. Hotellimme on nimensä mukaisesti Ginzassa, mikä on Tokion suurimpia ostosalueita. Kauppojen takiahan minä hotellin täältä varasin! Parin korttelin päässä oli pääostoskatu, missä oli kaikki tärkeät kaupat Guccista Pradaan ja Gapista Hugo Bossiin. Katselin liikkeistä, mutta sisälle en mennyt. Kävelimme melko korkeiden rakennusten välistä hiljalleen keisarillisen palatsin läheisyyteen. Olin yrittänyt hankkia lippuja palatsissa käyntiä varten, mutta kaikki liput oli myyty loppuun. Niin katselimme palatsia kaukaa vallihaudan takaa, mutta keisaria ei näkynyt.
Kulutimme aikaa baarissa, kunnes kello tuli kolme ja pääsimme hotelliin. Matkalla kävimme kaupassa ostamassa vähän juotavaa ja syötävää. Ruokien osto on aivan arpapeliä ja niin löytyi suolaiseksi luullun sämpylän sisältä makeaa kreemiä. Rouva otti heti kunnon ettoset, mutta minä en saanut nukutuksi, joten aloin ihmetellä hyvin hidasta nettiä sekä kirjoitella päivän tapahtumia. Netin hitaus paljastui, kun puoliso heräsi ja hän osasi yhdistää minut oman huoneen nettiyhteyteen eikä kaukana alakerrasssa olevaan yhteyteen.
Kello ei Japanin aikaa ollut vielä paljon, kun lähdimme ulos etsimään ruokapaikkaa. Niitä oli aivan valtavasti Shimbashin aseman länsipuolella. Nälkä oli aika kova, joten tavallisesta poiketen emme kiertäneet pitkään, vaan valitsimme melko pian Azuminoan ravintolan. Se oli oikein onnistunut valinta. Oikein hyvää englantia puhunut tarjoili kysyi ensin, että voimmeko ottaa kengät pois. Myönteisen vastauksen jälkeen hän johdatti meidät japanilaistyyliseen looshiin, missä piti ottaa kengät pois ennen kuin sai mennä sisään. Sukissamme ei ollut reikiä, kiitos ennakkovalmistelujen. Ruokalista oli onneksi englanniksi, joten rouva osasi tilata ankkaa ja minä rohkaistuin tilaamaan ankeriasta. Niin vain kävi, että yhteisen arvion mukaan ankerias oli huomattavasti maistuvampaa kuin lintu. Annokset olivat pieniä eikä mitään lisuketta ollut mukana, joten rotevammalle Skotlannin kävijälle olisi jäänyt hyvä maku suuhun, mutta vatsa puolittain tyhjäksi.
Mutta sitten itse asiaan! Sake voi olla todella hyvän makuista! Se ei ole vain minun oma suppea mielipiteeni vaan saman vahvisti huomattavasti rajoittuneemmasti alkoholiin suhtautuva lempeämpi puoliskoni. Tilasin ninonshun, joka tarkoittaa japanin kielellä sakea, ja pyysin tarjoilijan suositusta. Hän kehui kokuryu-sakea, jonka tietenkin valitsin. Tämä suomeksi punainen lohikäärme sake oli oikeasti oikein maittavaa ja saman sanoi puolisoni, joka aikaisemmin sakea maistettuaan sanoi vain yäk. No tarjoilija osoittautui aika kenkuksi, koska hän ilmestyi kesken meidän sake nautiskelun looshimme oven suuhulle ja toi meille maistiaisiksi toiset saket talon tarjoamana. Tämä oli kevään kirsikkapuun kukilla maustettua sakea, jonka kamppaili maussa lohikäärmeen kanssa hyvin tasapuolisesti ja lopulta päädyttiin tiukkaan tasapeliin niin minun kuin puolisoni mielestä. Täällä ei sakea mitata pienellä mitalla vaan saamamme ilmaiset maistiaiset olivat hyvin runsaat. Mitään ei tietenkäänjätetty juomatta, koska se olisi ollut ystävällistä isäntää loukkaavaa.
Alkoholipitoiset jutut eivät lopu tähän, vaikka niin olisin toivonut. Ruokailun jälkeen Japanissa oli jo pimeää, vaikka se ei meidän ruokailusta johtunutkaan. Kiertelimme Shimbasin ja Ginzan alueilla oikein mukavassa reilun 20 asteen lämmössä. Äkkiä näin alkoholikaupan ja menin ihmettelemään kaupan hämmästyttävän laajaan skottiviski valikoimaa. Päivittelin yllättävän alhaista hintatasoa, kun viereeni hivuttautui pieni japanilainen. Kuin salainen agentti hän kuiskasi minulle hiljaa, että viereisessä kaupassa on vielä parempi tarjonta. Sen verran 007 olen, että madalsin ääntäni ja kuittasin arigato. Mies poistui huomaamattomasti, kuten mekin teimme sopivan ajan kuluttua. Naapurikaupassa tapasin uuden tuttavuudeni ja yhdessä päivittelimme, yhtä huonolle englannilla, tämän kaupan vielä parempaa valikoimaa ja vielä huokeampia hintoja. Minä ostin sopuhintaan japanilaista Nikka Taketsuru single malt viskiä uuden tuttavuuden jäädessä puntaroimaan skottiviskien mahtavaa valikoimaa.
Nyt kello on paikallista aikaa vaille kymmenen, mutta päivä on ollut tavallista pitempi, joten pitää nauttia pitkät yöunet ja päästä Kauko-Idän rytmiin.