Ikkunasta näkyi aamulla vain hieman Fuji-vuorta. Aika pian pilvisyys lisääntyi eikä vuorta enää näkynyt koko päivänä. Onneksi vuori näkyi eilen niin komeasti. Päivällä tuli sadekuuroja lämpötilan keikkuessa parinkymmenen tienoilla. Tämä aika ei ole paras Japanin vierailulle, koska kesäkuussa on sadekausi. Tosin ei täällä ole mitään monsuunia ole vaan sateet tulevat ja menevät. Tälle päivälle sattui sitten sadekuuroja.
Kävimme syömässä aamiaisen vähän matkaa hotellista olevassa Cafe Gustossa. Siellä sai sopuhintaan lämpimän aamiaisen. Hintataso täällä on noin kolmanneksen huokeampi kuin Tokiossa, minkä otamme mielihyvin vastaan.
Meillä oli alun perin toiveena päästä kapuamaan Fujin huipulle, mutta se ei ollut mahdollista. Virallinen kiipeilykausi alkaa heinäkuun alussa, mutta huipulle pääsee kiipeämään aikaisemminkin, jos kiipeäminen on riittävän turvallista. Sitä se ei kuitenkaan ollut vaan kiipeilyreitit oli suljettu. Niin jouduimme tyytymään tutustumaan lähialueeseen autolla.
Sunnuntaiaamuksi liikenne pikkukaupungissa oli varsin vilkasta. Alue on suosittu vierailukohde japanilaisillekin, joten sisämaan turismi saattaa selittää autojen runsautta. Länsimaalaisen näköisiä on täällä, kuten Tokiossakin, varsin vähän. Yleensä olemme ravintoloissa ja muissa paikoissa ainoita eurooppalaisen näköisiä.
Fujin pohjoispuolella on useita kivan näköisiä järviä, joita lähdimme katselemaan. Ajomme niistä suurimman, Kawakuchikon, rantamille. Muutamia harhaan ajoja tuli jälleen, mutta saimme auton pysäköityä järven länsirannalle. Kävelimme lyhyen matkan Kachi Kachi -köysiradalle, jolla nousimme noin 500 metrin matkan noin 1 000 metrin korkeuteen. Ylhäältä oli hienot näkymät Kawakuchiko-järvelle ja olisi ollut Fujille, jos pilviä ei olisi ollut. Ostimme vain nousun köysiradalle ja kävelimme puolen tunnin matkan alas. Japanilaisessa metsässä puut kasvavat hyvin tiiviisti eikä sieltä läpi näe. Pensaita on myös tiiviisti, mutta onneksi polku oli mukavan leveä. Minä jouduin kulkemaan ensimmäisenä, että keräsin itseeni kaikki ikävät hämähäkin seitit ja mahdolliset punkit ja muut öhkömönkiäiset. Köysiradan asemalla oli varoitustaulu villeistä apinoista. Sellaisia emme nähneet, mutta meillä oli valmiina suunnitelma niiden kohtaamisen varalta.
Mukavan kävelyretken jälkeen palasimme autolle ja kiersimme Kawakuchiko-järven pohjoisen kautta. Liikennettä oli jonkin verran, mutta vauhti leppoisan letkeätä. Yritimme mennä seuraavalle järvelle, Saikolle, mutta meidät ohjattiin kiertotielle. Siellä oli meneillään järven ympäri juostava kilpailu, joten jouduimme ajamaan takaisin isolle tielle. Juoksukilpailu aiheutti muillekin matkustuspulmia ruuhkauttaen pahoin tien 139. Ajoimme pitkän matkaa kävelyvauhtia ruuhkassa, joka johtui useista hidastavista liikennevaloista. Pakenimme ruuhkaa katsomaan jääluolaa, mutta jätimme sen kuitenkin väliin, koska luolassa oli matalimmillaan vain 91 senttiä korkeutta eikä puoliso pidä edes suurista luolista.
Ajoimme seuraavaksi Fujin alarinteille johtavaa tietä niin korkealle kuin sitä vain pääsi. Siitäkin piti maksaa. Mutkikas, mutta hyväkuntoinen tie nousi aina 2 600 metriin saakka. Päätepisteessä oli useita kauppoja ja matkamuistomyymälöitä. Täältä olisi lähdetty kapuamaan rinnettä ylös Fujille, mutta emme päässeet kokeilemaan edes alkumatkaa, koska polku oli suljettu aidoilla. Pienen hetken näkyi pieni kaistale vuoren ruskeata rinnettä, mutta sitten sekin peittyi sumuun. Äkkiä sumu sakeni niin, että näkyväisyyttä oli vain reilu kymmenen metriä ja samalla myös lämpötila laski entisestään. Meillä ei ollut mahdollisuutta nähdä vuorta enempää, joten päätimme palata takaisin Fujiyoshidaan. Hyvin sankka sumu hälveni laskeutuessamme hieman alemmaksi, mutta vuori jäi edelleen valkoiseen vaippaan. Matkalla alkoi sataa, joten palasimme suoraan hotellille.
Ilta oli melko viileä ja tihkusateiden värittämä. Kävelimme läheiseen Saizeriya-ravintolaan syömään. Se ei ollut kovin ihmeellinen, mutta saimme mahan täydeksi, joskin kana-ateria oli aika huono. Lähdimme kävelemään kaupungille, mutta se oli aivan yhtä tylsä kuin eilenkin eikä tihkusade parantanut tilannetta. Kävimme eräässä kirjakaupassa, mutta siellä oli vain yksi hyllyllinen meidän merkeillä varustettuja kirjoja eikä yksikään niistä ollut kiinnostava. Niinpä palasimme hotellille viettämään tapahtumaköyhän illan.
Television ohjelmat ovat suurimmaksi osaksi aivan kummallisia eikä niistä ymmärrä yhtään mitään. Mainoksia on hyvin usein ja ovat myös kummallisia. Kaikki ohjelmat ovat tietenkin dubattuja eikä James Bondin uskottavuutta lisännyt lainkaan japanin ääntäminen. Jopa CNN oli osan aikaa dubattuna, joten television katseluun ei mene aikaa.
Hotellihuoneessa on kauniisti laskostettu yukata eli eräänlainen oloasu. Suihkun jälkeen puin sen päälleni ja kiedoin siihen liittyvän vyön ympärille. Olin aivan japanilaisen näköinen, tai ainakin melkein. Harmi, ettei siitä saanut valokuvaa, jonka olisin voinut lisätä blogiin.