Matsumoto

Yhden lenkittömän päivän jälkeen lenkkarit saivat kyytiä Fujiyoshidan kaduilla. Kahdeksan jälkeen olimme pakanneet ja siirryimme autolla pari sataa metriä eteenpäin samaan aamiaispaikkaan kuin eilenkin. Vaihdoimme paistetut kananmunat munakokkeliin ja olimme edelleen tyytyväisiä aamiaiseen.

Parkkipaikalla opettelimme GPS:n käytön eikä siihen mennyt kauan. Vuokra-autoissa olevat GPS:t ovat englannin kielisiä, mikä tarkoittaa sitä, että valikon tekstit sekä puhutut ohjeet ovat englanniksi, mutta kartta ja määränpään kirjoittaminen tapahtuu japanin kirjaimilla. Kartanlukijalla oli siis tekemistä! Olin etukäteen selvittänyt, että määränpään voi syöttää kohteen puhelinnumeron avulla ja olin kirjannut ylös kaikkien hotelliemme puhelinnumerot. Syötimme Matsumoto Southern Cross ‑hotellin puhelinnumeron, ja välittömästi laite kalkuloi reitin kohteeseemme.

Meillä ei tänään ollut mitään kiirettä, joten emme menneet ollenkaan kalliille moottoriteille. Nousimme pian isojen mäkien ylitse ja maisemien tasaannuttua ajoimme hetken maaseutua, missä oli paljon riisipeltoja. Sitten tulimme noin 200 000 asukkaan Kofuun, jonka läpi tie meni. Keskivauhti oli lähes koko päivän jossain 50 tienoilla tai sen alle. Ajaminen oli helppoa, sillä isommissa risteyksissä oli liikennevalot ja pienemmissä etuajo-oikeus meidän puolellamme. Liikennettä oli todella paljon, mutta etenimme kuitenkin koko ajan eikä varsinaisia ruuhkia ollut. Kaikkein hankalimpia ovat oikealle käännökset, jolloin pysähdytään keskiviivalle odottamaan, että tulee riittävä rako liikenteessä kääntymistä varten. Jotkut puikkasivat aika pieneen rakoon ja joku vielä pienempään, mikä ei aina riitä. Kofun laitamilla ohitimme juuri tapahtuneen onnettomuuden, jossa autot olivat nokasta ja kyljestä pahasti rutussa. Ihmisille ei näyttänyt käyneen pahasti, sillä he kaikki puhuivat puhelimeen, ilmeisesti vakuutusyhtiölle tai asianajajalle. Ajaminen on varsin helppoa, koska vauhti on hiljaista eikä hurjastelijoita ole. Välillä liikennevalot tulevat kuin puskista, joten tarkkana pitää olla. Liikennemerkit ovat pääsääntöisesti samanlaisia kuin meillä, joten niiden kanssa pärjää. Katuihin on maalattu paljon viestejä tämän maan vänkyröillä, mutta luotan siihen, että ne ovat vain ohjeellisia, eivät pakollisia. Nopeusrajoitukset olivat tämän päivän teillä 40, 50 tai 60 km/h. Minä en niitä katsellut, vaan ajelin samaa vauhtia kuin muut.

Jatkoimme vuorien välisessä laaksossa kaupunkien vaihtuessa tiheään asutuksen jatkuessa tiiviinä koko ajan. Tien varren rakennukset ovat lähinnä liikkeitä ja kauppoja, joilla jokaisella on suuria ja värikkäitä mainoksia. Kovin viehättäviä ne eivät ole ja muistuttavat kovasti amerikkalaisten kaupunkien reunamia. Ajoimme Nirasakin, Hokuton, Fujimin ja Chinon läpi emmekä tieneet milloin yksi kaupunki alkoi ja toinen loppui.

Noin 30 kilometriä ennen Matsumotoa oli Suwan järvi ja samanniminen kaupunki, minne pysähdyimme. Auton laitoimme isolle hotellin ja ravintolan yhteiselle pysäköintipaikalle. P-kirjaimen alla oli kymmeniä japanilaisia kirjoitusmerkkejä, osa punaisella ja osa sinisellä. Minä tulkitsin meidän olevan sinisillä merkeillä olevia, joten jätimme auton odottamaan. Olisiko takaisin tullessa, pyyhkijän alla lappu vai peräti rengaslukko renkaassa, jäi nähtäväksi?

Suwa-järvi oli meikäläisittäin pieni järvi, mutta täällä ihan kunnon lätäkkö ja ilmeisesti suosittu turistikohde. Järvellä seilasi suuria joutsenlaivoja, mutta niissä näytti olevan kovin vähän matkustajia. Me kävelimme järven rannalla ja välillä pistäydyimme sisämaahankin. Kävimme hyvin pienessä kahvilassa nauttimassa hyvin huonon kahvin ja tavallisen teen. Palasimme järven rannalle ja kävelimme pitkän lenkin, koska meillä ei ollut kiirettä. Sää oli mahtava; noin 30 astetta lämmintä ja pilvipoutaa. Tulimme sattumalta geysirin kohdalle, joka muutaman minuutin jälkeen suihkutti vettä noin viiden metrin korkeudelle. Näin näimme geysirin kolmantena vuotena peräkkäin. Tämä kuitenkin tuntui jonkin verran huijaukselta. Geysirin vieressä oli aikataulu, joka kertoi sen purkautuvan puolentoista tunnin välein, viidesti päivällä. Iltaisin ja öisin se ei purkaudu. Vilkaisin koloon, mistä vesi purkautui ja siellä oli metalliset putket, mitä pitkin vesi tuli. Ehkä tässä oli joskus ollut oikea geysir, mutta se oli turvallisuuden vuoksi kahlehdittu?

Oikein mukavan leppoisan noin kahdeksan kilometrin kävelyn jälkeen palasimme parkkipaikalle toteamaan, että olin parkannut sinisien merkkien mukaisesti. Hyvin kuuma Wingroadimme viilentyi aika ilmastoinnin ansiosta ja jatkoimme viimeiset reilut 30 kilometriä Matsumotoon. Liikenne oli vieläkin tiiviimpää ja eteneminen tasaisen hidasta. GPS osasi hommansa ja pääsimme noin 330 000 asukkaan kaupungin keskustan läpi hotellimme eteen. Minä jäin autoon odottamaan, kun puoliso meni selvittämään minne voisin pysäköidä automme. Muutaman minuutin päästä singahti nuori japanitar auton eteen, nyökkäsi ja ilmaisi käden liikkeellä minua seuraamaan häntä. Mitäpä en olisi mieluummin tehnyt? Nainen sipsutti lyhyellä askeleella eteenpäin vilkaisten välillä, että seuraan häntä, ja näytti siltä, että hän nyökkäsi juostessaan aina, kun näki minun seuraavan. Minä olisin mielelläni tarjonnut hänelle kyydin, mutta en saanut häntä kiinni. Pääsimme kulman taakse parkkipaikalle ja neiti osoitti minulle oikean paikan niin tarkoilla käsimerkeillä, ettei siitä voinut erehtyä. Jälleen vaihdettiin nyökkäyksiä, hymyjä ja kiitoksia. Respassa vaimo oli saanut asiat hoidettua. Melko hyvin englantia puhunut nainen oli näyttänyt kartalta kaupungin kaikki nähtävyydet ja minun paikalle saapuessa, hän näytti vielä ympäristön ruokapaikat tarkasti karttaan merkiten. Sitten rouva nosti tiskille kaksi koria, mistä hän pyysi meitä molempia valitsemaan hotellin tarjoamat lahjat. Emme voineet muuta kuin valita lahjat moneen kertaan kiittäen. Kolmannen kerroksen huone oli mukavan suuri kahdella suurella sängyllä varustettuna.

Lähdimme saman tien katsomaan kaupungin komeinta nähtävyyttä, hienoa linnaa, joka oli vain muutaman sadan metrin päässä hotellista. Päivä oli edelleen kuuma. Aurinko paistoi lähes kohtisuoraan ylhäältä, joten varjoja on vain vähän. Erittäin komea mustavalkoinen linna seisoi kivijalustan päällä vallihaudan ympäröimänä. Pääsimme tutustumaan linnaan sisältä, mutta ennen sitä piti riisua kengät, jotka laitettiin saamaamme muovipussiin. Kengättömyys oli ymmärrettävää, sillä kävelimme paljailla puulattioilla, jotka olisivat kuluneet nopeasti kenkien kopseesta. Pääsimme kiertämään koko linnan ja nousemaan aina ylimpään kuudenteen kerrokseen saakka. Japanin linnat ovat puisia, joten ne ovat palaneet tuon tuostakin, mutta ne on rakennettu aina uudestaan. Tämä on niitä harvoja, jotka eivät ole palaneet. Rakenteet oli tehty, jyhkeistä, jopa puolen metrin paksuisista hirsistä. Kerrosten väliset portaat olivat hyvin jyrkkiä ja askelmat korkeita, mikä aiheutti suuria hankaluuksia siirtymisissä. Sisällä ei ollut huonekaluja tai muutakaan irtaimistoa, mutta kaiken kaikkiaan oli hyvin mielenkiintoista katsella linnaa.

Kiertelyn jälkeen lähdimme katselemaan kaupunkia. Lähestulkoon kaikki Japanin kaupungit tuhottiin toisessa maailman sodassa eikä Matsumoto ollut poikkeus. Täällä on muutamalla kadunpätkällä säilynyt sotaa edeltäviä rakennuksia ja niitä kävimme katsomassa, mutta suurta elämystä ne eivät tuottaneet. Kostutimme kuivat kurkkumme ennen kuin jatkoimme ruokapaikan etsintää. Eräällä kadulla meidät pysäytti vanha herramies, joka kysyi mistä olimme kotoisin. Hän toivotti meidät tervetulleiksi kaupunkiinsa. Hän myös kertoi aseman seudulla olevan hyviä ravintoloita, minne siis suuntasimme. Saimme englannin kielisiä tervetulotoivotuksia muiltakin ihmisiltä. Täällä turisteja on melko vähän, mikä näkyi myös siinä, ettei ravintoloiden kylteillä kerrottu asiasta kuin japanilaisin merkein. Onneksi aika usean ravintolan edessä oli ruokalistat kuvien kanssa. Valitsimme yhden paikan herkullisten kuvien perusteella. Sisällä nuori mies ohjasi meidät pöytään ja toi ruokalistan eteemme. Valitsimme friteerattuja kananpaloja sekä pieniä vartaita. Olimme hoksanneet, että aterioita voi tilata useita ja niistä voimme molemmat syödä. Eikä hoksaamiseen mennyt edes viikkoa! Nyt tarjolla ei ollut haarukoita, joten jouduimme pärjäämään puikoilla. Olimme tarkkailleet paikallisia ja ottaneet opiksemme ja selvisimme aika hyvin puikkojen kanssa.  Kanat olivat aika hyviä. Vartaat olivat kuvissa näyttäneet erittäin houkuttelevilta, mutta saivat vaimon pettymään. Sienet ovat täällä sen verran hämäävän näköisiä, että vaimo huomasi sellaisen vasta purressaan sitä. Se sieni tuli nopeasti pois ja sijoitettiin nenäliinaan. Minulle sienet kelpasivat, mutta kumpikaan meistä ei voinut syödä jotain hyvin jänteistä. Arvelimme niiden olevan sian korvia tai jotain vielä järkyttävämpiä. Osa vartaista oli kuitenkin oikein hyviä. Täällä on oikein miellyttävä tapa tuoda ennen ruokailua lämmin pyyhe, mihin saa pyyhittyä kätensä.

Ruokailun jälkeen kiersimme vielä kaupungin keskustaan siirtyen hiljalleen takaisin linnan luokse. Pimeyden laskettua linna valaistiin, jolloin se näytti vieläkin komeammalta. Ihailimme sitä vähän aikaa katsellen myös vallihaudassa olevia suuria karppeja, jotka polskivat aivan pinnan läheisyydessä. Varsin uupuneina palasimme hotellille. Huuhdoimme suihkussa kuuman päivän hiet ja vietimme rauhallisen illan huoneessamme. Naukkailin hieman sakea ja otin myös sopivan siivun oikein hyvää japanilaista viskiä, joten mikäs oli kirjoitella päivän tapahtumista teille kaikille. Toivottavasti teillä kaikilla on myös ollut mukava päivä.