Olemme Takayamassa hotelli Hanassa. Päivä oli jälleen varsin kuuma, parhaimmillaan noin 30 astetta. Välillä paistoi aurinko, mutta onneksi pilviäkin oli, mutta sateet olivat kaukana muilla mailla. Alun perin olin suunnitellut, että menisimme Fujista Nikkoon ja sieltä tänne Takayamaan, mutta ajo olisi ollut turhan pitkä, joten jouduin oikaisemaan reittiä. Uuteen suunnitelmaan kuului käynti Kamikochin luonnonpuistossa, mutta sekin epäonnistui, koska puistoon pääsi ainoastaan linja-autoilla ja sellaisen kyytiin olisi ollut hankala selviytyä.
Tänään oli jälleen lenkkiaamu, ja rouva kiersi Matsumoton linnan neljään kertaan. Muitakin lenkkeilijöitä oli, niin japanilaisia kuin joku turistikin. Aamiainen oli perin heppoinen, mutta sillä pärjättiin pitkälle päivään. Syömme melko vähän, mutta vettä juomme päivän aikana runsaasti.
Matsumoton aamuliikenne oli aika väljää, joten pääsimme kaupungista pois helposti. Nissanissamme näyttää olevan kovin pieni bensatankki, joten meidän piti mennä tankkaamaan ja se oli jälleen aika hauska kokemus. Heti Eneos-huoltamon pihalle ajettuani nosti bensapumpun vieressä oleva nuori nainen käden korkealle ja kutsui meidät luokseen. Avasin ikkunan ja heti kuului hyvin iloinen ja kimakka tervehdys. Minä yritin avata bensakorkinluukkua, mutta tietenkin vetäisin viereisestä vivusta ja konepelti aukesi. Tyttö kävi naureskellen sulkemassa sen, minkä aikana sain vedettyä oikeasta vivusta. Sitten oli pieni epäselvyys mitä bensaa autoon laitettaan, mutta pian olimme samaa mieltä, että autoon laitettiin polttoainetta punaisesta hanasta, kuten minulle oli autovuokraamossa vakuuteltu. Tankkauksen aikana tyttö kävi kysymässä pestäänkö tuulilasi, mutta sitä ei tarvittu. Tankkauksen jälkeen ojensin setelin ja tyttö kävi hakemassa vaihtorahat, jotka hän tietenkin ojensi kahdella kävellä kumarruksen kera. Lopuksi sain ohjeet miten pihasta poistutaan. Kyllä palvelu pelaa tässä maassa!
Reilun kymmenen kilometrin päässä Matsumotosta alkoivat rakennukset loppua ja aloimme nousta ylemmäs vuorille. Oli välillä mukava ajaa niin, ettei ollut koko ajan jonossa. Meillä ei ollut kiire, joten emme menneet maksulliseen tunneliin, vaan ajoimme hyvin mutkikasta ja vanhaa tietä vuorten yli. Lähestulkoon yksikaistainen tie kiemurteli hyvin jyrkkien ja korkeiden rinteiden reunamilla eikä kaiteita ollut joka kohdassa. Minusta tiellä oli mahtava ajella, mutta vieressä ei oltu samaa mieltä. Kaikki muut autoilijat maksoivat mieluummin tullin, joten vastaantulijoita ei näkynyt. Kovin hyvin maisemia ei näkynyt, koska useimmiten puut estivät näkyväisyyden. Välillä näkyi kaukana alhaalla pieni joki tai vastapäinen aivan puiden peittämä hyvin vihreä vastarinne. Näin minulle kerrottiin, sillä minä en saanut katsoa maisemia vaan ainoastaan tietä.
Tulimme Takayaman lähistölle kovin aikaisin, joten päätimme tehdä lenkin vajaan 50 kilometrin päässä olevaan Shirakawan kylään, minkä vanhat olkikattoiset talot ja niihin liittyvä elämäntapa ovat päässeet Unescon maailmanperintölistalle. Meillä ei ollut vieläkään kiirettä, joten sain puhuttua reitin pois tullitieltä. Rouva olisi voinut etukäteen vilkaista karttaa, jolloin hän olisi nähnyt, että reitti kulki toisen vuoriseudun yli ja serpentiinitietä ensin noustiin ylös ja lopulta laskeuduttiin kiemurrellen alas. Minulla oli jälleen hauskaa, mutta sitä iloa ei autossa jaettu.
Shirakawan kylä oli melko pieni, mutta siellä kulki runsaasti, enimmäkseen japanilaisia, turisteja. Olkikattoiset talot olivat hyvin veikeitä. Reilun puolen metrin paksuisten kattojen uusiminen on kuulema hyvin kallista ja valtio tukee talojen omistajia katon korjauksessa, ettei harvinainen asumismuoto katoa. Katot ovat hyvin jyrkkiä, koska talvisin täällä on runsaasti lunta. Kiertelimme aurinkoisessa kylässä tunnin ajan katsellen ja nauttien. Japanissa lähes joka kaupungilla ja kylällä on oma erikoinen ruokansa. Suurin osa on varmaan hyvin kummallista meidän makuumme, mutta täällä Hida beef potato oli aivan mahtavaa. Se oli perunan ja lihan sekoitusta, joka oli friteerattu oikein maistuvaan kuoreen. Erikoisten olkikattoisten talojen lisäksi kylässä oli muita vanhahtavia tummia rakennuksia, jotka sopivat olkikattoisten joukkoon. Yleensä kaupungeissa rakennukset ovat arkkitehtuuriltaan hyvin erilaisia ja monesti kaukana kauniista. Lasteni äitiä luonto koetteli kovin ottein Shirakawassa. Ensin ötökkäkammoisen rouvan niskaan laskeutui joku kovakuoriainen ihan ystävällisessä hengessä, mutta se oli kuoriaisen viimeinen laskeutuminen, jota saatteli raikuva kiljaisu. Sitten yksi välinpitämätön pääskynen nostatti puolisoni vihan kaikkia maailman pääskysiä vastaan ruikkaamalla jätöksensä hänen paljaalle säärelle.
Takayamaan ajettiin, kuten vähän arvelin, tullitietä pitkin, vaikka meillä ei vieläkään ollut mitään kiirettä. Hauskaa ei varakuskilla ollut vieläkään, sillä hän ei pidä tunneleistakaan. Tullitietä oli noin 30 kilometriä ja siitä noin 25 kilometriä oli tunneleita. Pisin yksittäinen tunneli oli yli kymmenen kilometriä. Täällä ei kukaan pidä ajovaloja päivällä, paitsi tunneleissa. Heti tunnelin jälkeen valot laitetaan kuitenkin pois päältä. Nopeusrajoituksetkin näyttävät olevan ohjeellisia. Tunnelissa oli 70 km/h:n rajoitus. Minä ajoin 90 km/h ja edellä oleva rekka jätti minut jälkeensä. Tässä nopeammasta matkanteosta piti maksaa 1 220 jeniä eli noin kymmenen euroa.
Hotelli Hana löytyi pienen etsinnän jälkeen, mutta löytyi kuitenkin. Se ei ollut kovin pramea, mutta ihan siisti eikä maksanut kuin noin 80 euroa. Huoneessa oli tilaa avata matkalaukut, joten se oli riittävän tilava. Söin välipalaksi kaupasta ostamani install noodle cupin eli pikanuudeleita, jotka ovat täällä kovin suosittuja. Ei tarvinnut kuin keittää vettä keittimessä, jollaisia on jokaisessa hotellihuoneessa, ja maistuva välipala oli valmis. Ei liene viimeinen kerta, kun hyödynnän tätä mahdollisuutta.
Lähdimme katselemaan yli 90 000 asukkaan Takayamaa, missä oli vieläkin noin 30 astetta lämmintä. Ylitimme Miyagawa-joen, minkä toisella rannalla oli runsaasti vanhoja rakennuksia, joissa olevia kauppoja oli mukava katsella, mutta emme taaskaan ostaneet mitään. Sitten nousimme kaupungin reunalla olevalle kukkulalle katsomaan entisen linnan raunioita, mutta sellaisia emme ikinä löytäneet. Hiki virtasi, kun kapusimme korkealle nyppylälle ja polvet rutisivat, kun laskeuduimme alas. Puistossa oli valtavan suuria sypressejä, joka olivat varmaan monta sataa vuotta vanhoja.
Emme löytäneet raunioita, mutta onneksi löysimme kuitenkin kaupungin laidalla olevan Higashiyaman kävelyreitin, jonka varrella oli kymmenkunta buddhalaista temppeliä ja shintolaista pyhäkköä. Emme ymmärtäneet niiden uskonnollista merkitystä, mutta arvostimme suuresti temppelien ja pyhäkköjen erittäin hienoja rakennuksia. Temppeleiden pihalla oli valtavia kelloja, joilla kutsutaan, en tiedä mitä. Erään temppelin pihan hiekka oli haravoitu äärimmäisen tarkoilla ja säännöllisillä kuvioilla. Onnistuimme pysyttelemään leveällä kivilaatoituksella, mutta harha-askel ja jumalten viha väijyivät lähellä. Kiersimme kaikki pyhäköt, mutta sisälle niihin ei enää näin myöhään päässyt.
Jälleen oli ruokailu venynyt myöhäiseksi ja lähdimme keskustaan etsimään sopivaa ravintolaa. Yllättävän suuri osa ravintoloista oli kiinni, joten ajoituksemme oli pielessä. Tarjolla oli varsin kalliita japanilaisia ravintoloita, joissa tarjottiin alueen erikoispihvejä, mutta ne jätimme väliin. Nääntyneinä ajauduimme aseman lähellä olevaan kovin tavalliseen ravintolaan. Rouva otti leivitettyä kalaa, lihaa ja katkarapua. Vaihtoehdot olivat vähäiset, ja mikä ikävintä, ruokakranttu vaimoni ei pidä friteerauksesta, mitä täällä on tarjolla hyvin paljon. Minä, kaikelle aina avoin, tilasin currya kahdella friteeratulla jättikatkaravulla. Arvatkaa, kumman lautaselle jäi vain katkaravunpyrstöt ja kumman lautasen reunaa koristi suuri määrä friteerausta?
Hyvin uupuneena palasimme Hotelli Hanaan. Kävin suihkussa pesemässä helteen kirvoittamat hiet pois, vetäisin yukatan ylleni, napsautin Paulin aiheellisesti kehuman Sapporo-oluen auki ja aloin kirjoitella päivän mukavia tapahtumia koneelle. Puoliso heittäytyi sängyllä lepäämään ja lepuuttamaan jalkojaan. Tyynyt ovat täällä täyteen ahdettuja hernepusseja, mutta niissä on yllättävän hyvä nukkua. Näin ilta meni mukavan rauhallisesti uutta mielenkiintoista matkapäivää odotellen.