Aamutoimiin ei tullut muutoksia; minä heräsin jo kuuden jälkeen ja rouva juoksi viiden kilometrin lenkin. Menimme tänäänkin alakertaan aamiaiselle ja saimme päivään tuhdin lähdön. Eilinen sade oli kaikonnut Tyynelle Valtamerelle ja tilalle tuli sininen taivas ja 30 asteen lämpötila. Sortsit jalkaan ja lähdimme jälleen Tokiota katsomaan.
Ajoimme Shimbashin asemalta tutulla Ginza linjalla sen itäiselle pääteasemalle, Asakusalle, saakka. Vaihdoimme asemalla Tobu-junaan, joka vei meidät joen ylitse Tokyo Skytreelle. Se on 634 metriä korkea torni, joka on maailman toiseksi korkein rakennus. Neljä vuotta sitten valmistunut torni on hyvin suosittu vierailukohde, joten menimme sinne heti aamusta välttääksemme pahimmat ruuhkat. Lisäksi yleensä aamuisin ilmassa on vähiten usvaa, jolloin näkyväisyys on paras.
Jonoja oli vain nimeksi, joten saimme ostettua nopeasti noin 2 000 jenin (16 euroa) liput eikä hissiinkään tarvinnut jonottaa yhtään. Hissi oli tosi tylsä, sillä siellä ei edes huomannut olevan hississä, joka nousi 350 metriin muutamassa kymmenessä sekunnissa. Se ei edes huojunut tai hytkynyt, kuten yleensä ne tuppaavat tekemään hiljaisemmassakin vauhdissa.
Tokion valtavasta koosta sai hyvän käsityksen tornista katseltuna. Kaupunki jatkui joka suuntaan kymmeniä kilometrejä. Taloja, suuria ja pienempiä, oli kiinni toisissaan eikä väliin mahtunut kuin harvat puistot sekä liikenneväylät. Tokiolla ei ole yhtä selkeätä keskustaa vaan useissa kaupunginosissa oli korkeiden rakennusten keskittymiä. Kiersimme tornin ympäri kahteen kertaan etsien tuttuja paikkoja, joissa olimme jo ehtineet käydä. Emme nousseet toiselle, 450 metrin korkeudessa olevalle, tasanteelle, koska emme halunneet maksaa tuhatta jeniä siitä ilosta, että näkisimme samat rakennukset hieman pienempinä.
Tornissa todistimme jälleen miten tässä maassa pidetään ihmiset työllistettyinä. Henkilökuntaa oli aivan valtavasti. Tavallisten liukuportaiden yläpäässä oli uniformuinen virkailija, joka näytti kohteliaasti kädellään mistä pääsimme astumaan liukuportaille. Portaiden alapäässä meitä odotti toinen virkailija, joka aivan yhtä kohteliaasti ja hymyillen osoitti kädellään, mistä pääsimme pois liukuportaista. Vastaavia esimerkkejä on lukuisia.
Ilmanäkymien jälkeen lähdimme tutustumaan nähtävyyksiin maantasolla. Kävelimme erittäin kuumassa säässä parin kilometrin matkan Asakusan kaupunginosaan. Senso-ji temppelillä oli hyvin runsaasti turisteja eikä se ollut ihme, sillä temppeli ja siihen liittyvät rakennukset olivat todella komeita. Temppelissä näytti olevan meneillään jonkinlainen palvontahetki, mutta turistien katselu tuntunut heitä häiritsevän. Temppelin edessä oli suuri pyöreä astia, mihin ihmiset laittoivat suitsukkeita palamaan. Sitten he kauhoivat itseensä savua, joka ilmeisesti paransi tai teki jotain muuta hyvää. Ohi kulkiessani kauhoin minäkin hieman savua ja olo tuntui heti paljon terveemmältä. Temppelin portissa, joka oli oikeastaan iso rakennus, roikkui keskellä valtavan suuri punainen paperilyhty. Portin reunoilla oli suuret äkäisen näköiset patsaat, jotka varmaan karkottivat pahoja henkiä pois.
Temppelin lähistöllä oli valtava määrä pikku myymälöitä, missä myytiin täysin turhaa tavaraa, ja kauppa näytti käyvän hyvin. Etsimme Asakusan aseman lähistöltä ravintolaa, mutta vain harva niistä oli auki. Lopulta löysimme sopivan ja nautimme vihreän teen ja oluen. Aivan aseman vieressä oli vesibussin asema. Ostimme liput Hama-Rikyuun menevään vesibussiin alle tonnilla. Oli mukava katsella Tokiota Sumida-joelta. Suuret rakennukset näyttivät aivan erilaiselta tästä kulmasta. Rantauduimme suuren puiston reunaan ja kävelimme reilun kilometrin mittaisen matkan hotellille. Oli jälleen iltapäivälevon aika.
Tokionlahden saarille on rakennettu suuri viihdealue, Odaiba, ja sitä päätimme lähteä katsomaan. Katsoin metrokartasta meille hyvän reitin kahta metrolinjaa käyttäen. Kävelimme ensin reilun kilometrin matkan Hamamatsuchon asemalle, mistä ostimme liput Monorailiin Tennozu Islen asemalle. Metrolippujen ostaminen on hyvin helppoa. Ensin menet automaatin luokse ja katsot isolta kartalta paljonko maksaa lippu haluamaasi kohteeseen. Sitten valitset automaatin kuvaruudulta kyseisen summan, lippujen lukumäärän ja laittat kolikoita tai seteleitä riittävästi. Pieni lippu syötetään portin koloon ja se sylkäistään esiin portin toiselta puolen. Kun poistut pääteasemalta, pitää lippu syöttää jälleen porttiin, mutta nyt portti nielee lipun ja kiittää käynnistä.
Monorail matkasi aina Hanedan lentokentälle saakka, mutta me halusimme mennä vain yhden aseman välin. Juna tuli samaan aikaan, kun saavuimme laiturille. Minä seurasin japanilaisia sisään rouvan alkaessa takana arvella, että tämä taitaa olla airport express -juna, joka menee suoraan lentokentälle. Ei vaimo ole ennenkään tulkinnut näitä aikatauluja oikein, joten patistin hänet seurakseni junaan. Siinä sitten seistiin ja katseltiin, miten Tennozu Isle -asema ohitettiin vauhdilla eikä juna hiljentänyt ennen lentokenttää parikymmentä minuuttia myöhemmin. Meillä oli aivan liian halvat liput, joten mietimme miten selvitämme asian. Saammeko sakkoja vai vielä vakavampaa? Poistuimme laiturille ja suunnistimme kohti uloskäyntiä. Ennen sitä kuitenkin huomasin kiertotien aseman toiselle laiturille, joten kiersimme sinne ilman, että meidän tarvitsi poistua asemalta. Odottelimme saapuvaa junaa ja osoitin vaimolle valotaulua, missä kerrottiin tämän junan pysähtyvän Tennozu Islellä. Näin helppoa se oli. Meillä oli vielä jännitettävänä se, hälyttääkö portti, kun syötämme sinne 200 jenin lipun, vaikka olimme ajelleet varmaan tuhannen jenin edestä. Ei hälyttänyt. Jatkoimme matkaa Rinkai-linjalla Tokyo Teleport -asemalle ja nyt pääsimme oikealle asemalle kerralla.
Odaiba ei tarjonnut meille kovin paljon. Kiertelimme useammassa ostoskeskuksessa katsellen, mutta hyvin vähän ostellen. Kävimme syömässä omeletit ja myöhemmin juomassa kahvin ja oluen. Sisällä ostoskeskuksissa oli lähes kylmä, mutta ulkona taas hiostavan kuuma. Alueella oli hyvin futuristisia rakennuksia, joita oli kiva katsella. Ulkona oli jo pimeää, kun ajoimme metrolla takaisin Shimbashin asemalle. Ylitimme komean Rainbow-sillan, joka oli hienosti valaistu.
Hyvin väsyneinä tulimme hotellille ja nautimme huoneen viileydestä. Minä lähdin vielä puoli kymmeneltä katselemaan Ginzan perjantai-illan menoa. Puoliso pakotti minut viemään postikortteja postilaatikkoon ja jouduin kävelemään pitkän matkaa kortit kädessä, jolloin kaikki arvasivat minut turistiksi! Ulkona oli edelleen noin 25 astetta lämmintä ja varsin hiostavaa. Kaduilla kulki lähes yhtä paljon ihmisiä kuin päiväsaikaan. Toimistoissa näkyi vieläkin työntekijöitä, joilla taisi olla deadline päättymässä tänään. Ravintolat olivat täynnä asiakkaita ja niihin kulki monia kimonoon pukeutuneita naisia, jotka sipsuttelivat menemään hyvin lyhyillä askelilla. Punainen liikennevalo pysäyttää kulkijat niin päivällä kuin illallakin. Edes kapean kujan ylitse ei kävellä punaisia vastaan, vaikka ainoatakaan autoa ei ole lähimaillakaan.